Päädyin yrittäjäksi 24-vuotiaana. Yritykseni menestyi alkuun hyvin, mutta markkinatilanne ja kannattavuus alkoivat muuttumaan. Elvytyskeinoista huolimatta lopulta toiminta ei enää ollut kannattavaa. Yritystoiminta saatiin myytyä mitättömään hintaan, ja osakeyhtiöni ajautui lopulta konkurssiin. Minulle jäi iso velka ja iso kasa oppeja työstettäväksi.
Minun piti etsiä työ tai oikeastaan töitä, joilla selviytyisin veloistani. Töitähän tekevälle riitti ja riittää, kun ei ole liian nirso. Suoritin elämää eteenpäin hoitaen velvollisuuksiani. Kaupungit ja työpaikat vaihtuivat, ja silti kaikesta huolimatta pystyin elämään antoisaa elämää. Sitkeydestä ja yrittäjyystaipaleeni opeista oli suunnaton apu. Menetin luottotietoni pitkäksikin aikaa, josta aiheutui kohtuutontakin haittaa. Koin olevani kakkosluokan kansalainen, mutta onneksi tukiverkostoni oli vahva.
Koin tehneeni monia virheitä yritykseni suhteen. Vastuu niistä oli vain minun, ei etenkään yhteiskunnan. Minun kuului velkani maksaa ja maksoinkin. Melkein 100 000 euroa. Sen eteen sain tehdä töitä. Vajaa 15 vuotta yritystoiminnan lopettamisesta tuli viimeinen lainanlyhennys maksuun ja menneisyyden velka kuitattua.
Jälkeenpäin katsottuna olisin varmasti halunnut tehdä mukavampia töitä tai opiskella. Kuukausittaiset lainanlyhennykset vaativat minua kuitenkin tekemään pitkään kahta tai kolmea työtä, jotta pystyin elämään oman näköistä elämää.
Tilanteeni helpottui kuitenkin ajan saatossa. Pystyin elämään yhdellä työllä, luottotiedot palasivat ja osa veloista tuli maksetuksi. Edessä alkoi häämöttää maali ja lopulta sitten maksoin sen kuuluisan viimeisen erän. Pankista ei tullut mitään diplomia maksetusta lainasta, mutta tuntui, että olisin sellaisen ansainnut. Olin oman elämäni voittaja!
Elämä ei siis loppunut konkurssiin tai isoon velkataakkaan. Niiden eteen piti vaan tehdä töitä. Paljon töitä.
Meri Kurtelius-Kuure
kuntavaaliehdokas (kok.), Oulu