Roman Schatz: Kohtaus; 284 sivua: Otava 2022.
Pääosin radio-ohjelmistaan, mutta myös kirjoistaan tutuksi tullut Roman Schatz on kirjoittanut romaaniuutuuden Kohtaus.
Ensin se herättää hämmennystä, sitten hieman pitkästyttää, hauskuttaa tai järkyttää, mutta muotoutuu lopulta nerokkaan sarkastiseksi kokonaisuudeksi, jonka tekijä on hallinnut päätökseen saakka. Lukija saa tuon tuostakin hämmästyä, jopa naureskella, kirjan tarinan edetessä.
Schatzin kirja perustuu pääosin ajatuksen- tai tajunnanvirralle – niin kauan kuin tajuntaa on. Tapahtumat vierivät päähenkilön päässä, pään sisällä.
Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen mies, joka saa aivoinfarktin autossaan huoltoaseman pihalla eikä mistään apua. Hän menee toimintakyvyttömäksi ja joutuu lumisateen takia lojumaan yksin autossaan perjantaista maanantaiaamuun, vaikka elämä pyörii ympärillä.
Ainoa yhteys ulkomaailmaan on päälle jäänyt radio, joka työntää kamalaa iskelmämusiikkia tuutin täydeltä. Mutta sisäisessä maailmassa kuohuu.
Auton ulkopuolella eletään koronapandemian kourissa, joten tässä on nyt sitten malliksi tarjolla joidenkin kaipaamaa pandemiakirjallisuutta. Mutta sisällä päässään mies ryhtyy muistelemaan menneitä ja ottamaan kantaa suurempiin ja pienempiin asioihin. Kirja on tajunnanvirtaa parhaimmillaan.
Jonkun psykologisen teorian mukaan tajunnanvirta tarkoittaa henkilön kokemusten, aistihavaintojen, muistojen ja mielleyhtymien muodostamaa aikajatkumoa, joka on subjektiivinen ja etenee niin kauan kuin henkilö on tajuissaan.
Kirjallisuudessa taas tajunnanvirtatekniikka tarkoittaa menetelmää tai menetelmiä, joilla ihmisen tajunnanvirtaa pyritään kuvaamaan eli luomaan lukijalle kokemus jonkun henkilön sisäisestä havainto- ja ajatusmaailmasta. Tästä on kyse Schatzin kirjassa.
Tajunnanvirtatekniikkaa ovat aikoinaan käyttäneet 1900-luvun modernistit esimerkiksi James Joyce, Virginia Woolf ja William Faulkner. Suomessa on puhuttu ajatuksenvirrasta, sitä ovat kokeilleet muun muassa Teuvo Pakkala, Christer Kihlman ja Marko Tapio.
Kirjailija ei siis kirjoita omaa tajunnanvirtaansa, vaan jäljittelee henkilönsä ajatuskulkuja. Se lienee miltei samaa kuin henkilön sisäinen monologi.
Ja monenlaisia mietteitä Kohtaus-kirjan invalidisoitunut päähenkilö ajan kulukseen ja omaksi kauhukseen tai ilokseen pohtii:
”Mikä on todennäköisyys saada autossa yksinäisellä parkkipaikalla aivoinfarkti ja jäädä liikuntakyvyttömänä sinne istumaan, vieläpä lumipeiton alle?”
Hän muistaa ostaneensa lottokupongin ja arvelee olevansa tilassa, missä todennäköisyys saada loton päävoitto on samaa luokkaa kuin hänen nykytilansa.
Huolet lisääntyvät.
Entäpä ihmissuhteet ?
Voi turhuuksien turhuus. Elo käy yhä synkemmäksi:
”Kaikki kuolevat joskus, mutta kukaan ei voi treenata sitä etukäteen, sen täytyy onnistua ensimmäisellä yrittämällä.”
Tähän malliin kirja jatkuu. Mutta miten se loppuu, niin sen voi lukija saada selville lukemalla kirjan.
Siihen asti se olkoon salaisuus.
Kirjakauden komea avaus.
Isänpäivänä tämä löytyy monesta paketista.