Kir­ja-ar­vio: Karin Er­lands­so­nin Ko­ti-ro­maa­ni kun­nioit­taa Anni Blom­qvis­tin kai­hoi­san sitkeän Myrs­ky­luo­don Maijan kes­tä­vää saa­ris­to­lais­pe­rin­net­tä

Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2022 kirjallisuuspalkintoehdokas lumoaa lukijan.

Karin Erlandsson on Pohjanmaalla syntynyt suomenruotsalainen kirjailija. Erlandssonin Taru silmäterästä -nuortenromaanisarjanavausosa Helmenkalastaja sai vuonna 2018 Runeberg Junior -palkinno
Karin Erlandsson on Pohjanmaalla syntynyt suomenruotsalainen kirjailija. Erlandssonin Taru silmäterästä -nuortenromaanisarjanavausosa Helmenkalastaja sai vuonna 2018 Runeberg Junior -palkinno
Kuva: Marcus Boman

Saltvik, Jomala, Sund, Kumlinge, Lemland, Geta, Finström, Eckerö, Maarianhamina ja Ahvenanmeri saattavat pohjoisen ihmisen korvaan kuulostaa lähinnä säätiedotukselta. Monelle ne ovat ”koti nimeltä Ahvenanmaa”.

Nämä maa- ja merialueet on Ahvenanmaalla perheensä kanssa asuva Karin Erlandsson (s. 1978) valikoinut kymmenen novellimaisen kertomuksensa miljööksi episodiromaanissaan, jonka aikajana yltää 800-luvulta nykyaikaan.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä