Susireviiri ei ollutkaan este rakennuslupien myöntämiselle tuulivoimaloille Ylivieskassa.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on tuoreella päätöksellään kumonnut Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden viime vuonna antaman päätöksen, joka kumosi Ylivieskan Tuomiperän tuulivoimapuiston rakennusluvat.
Kunnan rakennus- ja ympäristölautakunta oli osayleiskaavan pohjalta myöntänyt luvat kahdeksalle voimalalle. Alueelle oli kaavan hyväksymisen jälkeen muodostunut susireviiri, niin sanottu Nivalan reviiri.
KHO:n mukaan selvitykset osoittavat, ettei rakennuslupien myöntämisestä aiheudu alueella esiintyville susille luonnonsuojelulain vastaisia kielteisiä vaikutuksia.
KHO:n päätöksellä voi olla laajempaakin vaikutusta, kun hankkeissa tehdään susiselvityksiä ja susiin vedotaan valituksissa.