
Pohjois-Pohjanmaan kevään tulvahuippujen odotetaan olevan tavanomaisen suuruisia, tiedottaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus.
Lue myös: Ely-keskus tarkkailee Kiiminkijoen tulvatilannetta – vedet nousseet jään päälle koskipaikoilla ja Pääsiäisen aikana ei odotettavissa isoja tulvia – kevään tulvinnan ennustetaan olevan keskimääräistä
Tiedotteen mukaan vuoden 2021 sulanta alkoi lämpimän sään vallitessa maaliskuun viimeisillä viikoilla. Sulanta alkoi voimakkaana, jolloin jokien virtaamat lähtivät nopeaan kasvuun. Sään pakastumisen myötä virtaamat tasaantuivat nykytasolleen.
Jokijäitä on vielä jäljellä kaikissa Pohjois-Pohjanmaan joissa lukuun ottamatta Oulujokea. Pitkän sulamisjakson vuoksi jokijäiden oletetaan monin paikoin pehmentyvän ja sulavan osin paikoilleen pienentäen jääpatoriskiä, tiedotteessa kerrotaan.
Sateet saattavat pahentaa tulvia
Oulun eteläpuolisilla alueilla lumen vesiarvo oli ennen sulamisen alkamista tavanomaista suurempi, tiedotteessa kerrotaan.
Vaikka lumen vesiarvot ovatkin paikoitellen pienentyneet merkittävästikin, se ei vielä tarkoita, että tulvan uhka olisi ohitse. Lumesta tullut sulamisvesi täyttää ensin paikalliset painanteet ja matkaa sitten hiljalleen kohti jokia ja sitä kautta mereen.
Mahdolliset sateet lumien sulaessa voivat vaikuttaa tulvahuipun suuruuteen merkittävästi.
Alle listattuna ely-keskuksen vesistöennusteiden mukaiset tulvahuiput maakunnan joissa. Ennustetut huiput voivat vielä muuttua sään myötä.
Tulvahuiput:
Lestijoki, virtaama laskussa, tulvahuippu noin 20.4.
Kalajoki, virtaama nousussa, tulvahuippu noin 15.–23.4.
Pyhäjoki, virtaama laskussa, tulvahuippu 19.–25.4.
Siikajoki, virtaama tasainen, tulvahuippu 21.–25.4
Pattijoki, virtaama laskussa/tasaantunut, tulvahuippu 18.–25.4.
Oulujoki, virtaamat loivassa kasvussa, tulvahuippu 21.–26.4.
Kiiminkijoki, virtaamat loivassa laskussa, tulvahuippu 22.–28.4.
Iijoki, virtaama tasainen loivassa nousussa, tulvahuippu toukokuun 1. viikolla
Kuivajoki, virtaama loivassa kasvussa, tulvahuippu toukokuun 1. viikolla