Kolumni

Kes­kus­ta valitsi uuden pu­heen­joh­ta­jan, mutta sen kipuilu tuskin päättyy tähän

Annika Saarikolla on edessään isoja, ratkaistavia kysymyksiä. Perussuomalaisten vetovoima, keskustan hajaannus ja hallitusyhteistyön vaikeus takaavat, että työtä riittää, kirjoittaa päätoimittaja Sanna Keskinen.

Keskusta on valinnut puoluekokouksessaan Oulussa Annika Saarikon uudeksi puheenjohtajakseen. Valinta ei ollut yllätys, vaikka myös reilun vuoden keskustaa johtaneella Katri Kulmunilla oli vankat tukijoukkonsa etenkin pohjoisessa. Keskustan alamäki, Kulmunin ministeriuran nolohko loppu, puolueen hajaannus sekä Kulmunin ja Saarikon persoonat ajoivat keskustalaiset kokeilemaan vielä yhtä uutta korttia.

Keskustalaisten valinta kertoo paljon siitä, kuinka henkilöitynyttä politiikka nykyään on. Asiaosaamisen lisäksi etenkin puolueiden puheenjohtajilta vaaditaan henkilökohtaista karismaa sekä hyviä viestintä- ja vuorovaikutustaitoja.

Kun Kulmuni ja Saarikko kohtasivat elokuun puolivälissä keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin kokouksessa Oulussa, oli tunnelma vähintään viileä, hetkittäin jopa jäätävä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut