
On asioita, joista tietää, mutta joista ei tule tietoiseksi, ennen kuin ne koskettavat itseä tai lähipiiriä. Yksi niistä on keskenmeno. Vaikka noin 15 prosenttia todetuista raskauksista menee kesken, ei se tee sitä yksilölle yhtään sen helpommaksi.
Aamukahvilla-median Henriikka Reinman sai keskenmenon kesäkuussa. Hän julkaisi aiheesta postauksen Instagram-tilillään.
– Kyllähän useimmat tietävät kuinka yleistä keskenmeno on. Tiedetäänhän, että syöpäkin on yleistä, mutta kun se tulee omalle kohdalle, niin yhtälailla se shokeeraa tai järkyttää. Se lääketieteellinen puoli tai yleisyys ei lohduta siinä kohtaa, Reinman miettii.
Puhuminen riippuu avoimuuden kulttuurista
Keskenmenoista puhuminen on ollut paljon kiinni siitä, mikä on ollut kunkin perheen puhumisen kulttuuri. Niissä suvuissa, joita keskenmeno on koskettanut, on niistä puhuttukin enemmän.
– Monet elämänkaareen liittyvät asiat ovat olleet vaietumpia 1970-luvulle asti. Paljon muuttui kun suuret ikäluokat tulivat ja naisen asema vapautui. Tuli mahdolliseksi raskauden suunnittelu ja keskustelun avautuminen, miettii terveysviestinnän tutkija sekä tietokirjailija Ulla Järvi.