Oulun kulttuuripääkaupunkitapahtumien sarjassa Kesäillan kattausta arvostan kovasti, koska se avasi kaupungin elämää, loi yhteisöllisyyttä, toi ihmisiä yhteen.
Ihmiset liikkuivat, istuivat, söivät, porisivat, nauroivat, nauttivat. Kaupunki loi upean mahdollisuuden, ja aurinko takasi tilaisuuden onnistumisen.
Mutta kaikki eivät ehkä nauttineet, vaikka olivat mukana humussa. Meidän pöytäämme tuli istumaan vanhempi nainen ruoka-annoksen kanssa, eikä hänelle tullut seuraa.
Me söimme ja ilakoimme omassa porukassamme, emmekä mitenkään huomioineet häntä. Onneksi meidän seurueessamme oli yksi, joka pois lähtiessä hänet ohittaessaan pysähtyi kysymään, miten ruoka maistui, ja siitä sitten vähän poristiin. Luulen, että hän ilahtui.
Asia jäi minua vaivaamaan ja ehdotankin, että ensi vuonna tähän kattaustapahtumaan varataan yksi tai useampi pöytä, jonne houkutellaan eri keinoin ilman seuraa paikalle tulevia, jotta hekin voisivat kokea olevansa tärkeitä ja mukana ilonpidossa.
Nyt oli varattavissa seurueille ja ryhmille upeasti kukin ja kynttilöin koristeltu pöytä. Vastaava voisi olla varattuna heille, joilla ei ole kaveria ottaa mukaan.
Tarjolla voisi olla pientä ohjemaa, jolla ihmisiä neljän seinän sisältä houkuteltaisiin mukaan.
Kun elää riittävän kauan yksin, voi olla koreahko kynnys lähteä ulos muiden seuraan, vaikka tilaisuus olisi kuinka upea. Yksin syöden ei ole välttämättä olekaan hauskaa eikä pysty nauttimaan muiden ilosta.
Tällaisissa isoilla tapahtumissa voi oma yksinäisyys korostua, kun ei ole seuraa kuten monilla muilla.
Vaatii toki rohkeutta tulla esiin ja myöntää, että on yksinäinen, mutta mahdollistaisiko yhteinen seurapöytä tilaisuuden tapaamisiin ilman sen kummempaa yksinäisyyden korostamista tai esiin nostamista.
Sirkka-Liisa Mikkonen
Kiiminki