Oululainen maineteko, tähän mennessä 11 kilometriä pyöräilybaanaa, tekee arkiliikkumisesta pääosin turvallista, tehokasta, helppoa ja tasaista. Kaistamme viestivät myös siitä, että haluamme olla kestävän kehityksen ja vihreän liikenteen kaupunki.
Lisäksi reitistö halkoo kauneinta täkäläistä merimaisemaa. Kulutus onkin niin kovaa, että torin kohdalla puna-asfaltti alkaa olla heikossa hapessa.
Torinrannan kesäinen sumppu on kuitenkin täyttä todellisuutta ja ratkaisematta kevyen liikenteen näkökulmasta. Kapeasta kaistaleesta on tullut käyttäjälleen raskasta liikennettä, kun tiheässä pyörivät kaikki eli jalankulkijat, koirantaluttajat, pyöräilijät ja suuntaansa hakevat turistit. Viattomia eivät ole pyöräilijätkään, joista monen vauhti on sumppuun suhteutettuna kohtuuton.
Viisain väistää onnettomuuksia ja laskee verenpainettaan kiertämällä muualta. Samalla pyöräilijä menettää maisemassa ja mahdollisesti reitin suoruudessa.
Ken on liikkunut kovan luokan pyöräilykaupungeissa kuten Kööpenhaminassa ja Berliinissä on huomannut, että niissä pyöräily on selkeämpää ja asenteellisesti jyrkempää: kävelevä turisti saa nopeasti tuta, jos erehtyy pyöräilijöiden kaistalle. Suurkaupunki ei toki voikaan toimia ilman selkeää liikenteen ohjeistusta ja reititystä.
Lisäksi noissa paikoissa pyöräily ei ole vain kepeää sunnuntaifillarointia. Se on myös käytännöllistä paikasta toiseen siirtymistä, kun autoilu on hankalaa ja hidasta.
Mikäli Oulu siis haluaa aidosti suurkaupunkien ja kattavasti toimivien pyöräilykaupunkien kunniakkaaseen kastiin, se pistää kuntoon torinrannan kevyen liikenteen.