Kalevan yleisökirjoituksessa 24.4. kovasti siirrettiin Ukrainan sodan syyllisen vastuuta USA:lle, Natolle ja lännelle. Kirjoituksen mukaan länsi peräti käy sotaa Venäjää ja Putinia vastaan.
Kirjoituksessa verrattiin USA:n (ja Britannian) hyökkäystä Irakiin Venäjän hyökkäykseen Ukrainaan, ja todettiin USA:n päässeen ilman mitään seuraamuksia.
Nämä hyökkäykset ovat molemmat kansainvälisen oikeuden vastaisia siinä mielessä, ettei niihin ollut YK:n valtuutusta.
On kuitenkin syytä muistaa Irakin ja Saddam Husseinin tuolloin muodostama uhka osallisuudesta kansanmurhiin (kurdit), naapurivaltioihin hyökkäämisiin (Iran, Kuwait) ja myös kansainväliseen terrorismiin. Tuota hyökkäystä voi pitää ainakin ymmärrettävänä reagointina USA:lta vuonna 2001 tehtyjen WTC-tornien terrori-iskujen johdosta.
Ukrainassa ei ollut toteutunut mitään noista uhista. Venäjän väitteelle Itä-Ukrainassa tapahtuneesta kansanmurhasta ei ole minkäänlaisia todisteita.
Lisäksi on muistettava Venäjän 1990-luvulla allekirjoittamat sopimukset. Istanbulin ETYJ-huippukokouksen päätösasiakirja vuonna 1999: "Vahvistamme jokaisen osallistuvan valtion luontaisen oikeuden valita tai muuttaa turvallisuusjärjestelyjään, mukaan lukien liittoumasopimukset, niiden kehittyessä. Jokaisella valtiolla on myös oikeus puolueettomuuteen. Jokainen osallistujavaltio kunnioittaa kaikkien muiden oikeuksia näissä asioissa."
Lisäksi Budapestin muistioksi kutsutussa sopimuksessa 1994 sovittiin Venäjän kanssa siitä, että Ukraina luopuu ydinaseista ja saa vastineeksi turvatakuut sen alueellisesta koskemattomuudesta.
Ukrainan sota on seurausta ikääntyvän diktaattorin persoonallisten ominaisuuksien ja eristäytymisen aiheuttamasta suuresta pettymyksestä. On alemmuudentunne länttä kohtaan, on katutappelijan väkivaltaisuus ja ärtymys siitä, ettei hänen mukaansa alemman statuksen omaava vastustaja Zelenskyi suostu pelkäämään häntä.
Kirjoituksessa myös katsottiin, että Naton pyrkimys laajentua Ukrainaan johtuisi vain USA:n itsekkäästä vallanhavittelusta. Eiköhän Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyden koukerot osoittaneet, ettei USA voi tuota jäsenyyttä yksin päättää. Venäjä tietää myös, että Euroopan puoleinen raja on sille varmasti kaikkein turvallisin.
Demokraattiset kansalaisyhteiskunnat eivät hyökkäile sotavoimin naapurivaltioihinsa. Minkä sille voi, että Venäjän rajoilla olevat entiset ja nykyiset puskurivaltiot pyrkivät suurella vimmalla Natoon heti, kun tilaisuus siihen syntyy. He tietävät, ettei heillä ole kuin yksi uhka ja yksi turva, Venäjä ja Nato.
Kari Peisa
Tyrnävä