Kem­pe­leen­lah­del­la saa vihdoin painaa kaasua – "Jää­ra­ta ei ollut mikään lä­pi­huu­to­jut­tu"

Oululaisyhdistys sai seitsemän vuotta sitten vireille laitetun jäärata­hankkeensa maaliin

Bemari luisuttelee nastarenkailla koko baanan leveydeltä. Radalla on luvallista ajaa myös piikkirenkailla.
Bemari luisuttelee nastarenkailla koko baanan leveydeltä. Radalla on luvallista ajaa myös piikkirenkailla.
Kuva: Susanna Eksymä

Pakkaslumi jää leijumaan ilmaan miljoonina timantteina, kun harmaa BMW kaasuttelee pitkin Kempeleenlahden uutta jäärataa aurinkoisessa pakkasaamussa.

Takaveto, sopivasti liukas baana ja lupa painaa kaasua mielin määrin saa hymyn nousemaan bemarin ratin takana istuvan Teemu Jaakkolan kasvoille.

Yhtä hymyä on myös lumipenkalla ruutulippua heilutteleva Jarkko Saarela. Hän on jääratahankkeen ja sen toteuttaneen harrasteajoneuvoyhdistys Barefoot Drivers ry:n yksi aktiivisimmista ja sisukkaimmista puuhamiehistä.

– Tämän jääradan saaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu. Takana on raskas ja kallis, jo vuonna 2014 käynnistynyt lupaprosessi, joka saatiin maaliin vasta viime vuoden marraskuussa, hän kertoo.

Käytännön töihin Kempeleenlahdella päästiin tammikuun puolivälissä.

– Yhtä lumisadejaksoa lukuun ottamatta säät ovat suosineet radan tekoa. Tällä hetkellä teräsjäätä on radan kohdalla viitisenkymmentä senttiä, Saarela iloitsee.

Oululainen harrasteajoneuvoyhdistys Barefoot Drivers ry ryhtyi puuhaamaan jäärataa Ouluun jo vuonna 2014. Lupaprosessi saatiin maaliin vasta marraskuussa 2020. Kuvassa BF:n aktiivit Teemu Jaakkola (autossa), Jarkko Saarela ja Riitta Jussila.
Oululainen harrasteajoneuvoyhdistys Barefoot Drivers ry ryhtyi puuhaamaan jäärataa Ouluun jo vuonna 2014. Lupaprosessi saatiin maaliin vasta marraskuussa 2020. Kuvassa BF:n aktiivit Teemu Jaakkola (autossa), Jarkko Saarela ja Riitta Jussila.
Kuva: Susanna Eksymä

Kaksi rataa

Suunnilleen keskelle Kempeleenlahtea valmistui parinkymmenen yhdistysaktiivin voimin kaksi noin kolmen kilometrin mittaista rataa.

– Alun perin haaveilimme saavamme radat aivan Oritkarin rannan tuntumaan. Vesialueen omistajalta eli Oulun kaupungilta lupaa ei kuitenkaan herunut, Saarela kertoo.

Myötämielisemmin hankkeeseen suhtautui Oulunsalon jakokunta, jonka omistama vesialue alkaa parin kilometrin päästä Oritkarin ­rannasta.

Jääradan lupaprosessia hidastivat kuitenkin rantojen yksittäisten asukkaiden valitukset, joista yksi eteni korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka.

Ensimmäisen kerran jäärata aurattiin Kempeleenlahdelle talvella 2019. Tuolloin radalla ei kuitenkaan vielä päästy ajamaan.

– Luulimme, että lupaprosessi oli maalissa, mutta se olikin vielä kesken. Se oli harmillinen ja kallis sekaannus, mutta tulipahan harjoiteltua radan käytännön toteutuskin, Jarkko Saarela naurahtaa.

Rata avoinna siviiliautoille

Nyt Kempeleenlahdella on vihdoin lupa painaa kaasua. Jääradalle pääsee ajamaan tieliikenteeseen rekisteröidyllä siviiliautolla.

– Kilpa-autoja tai moottoripyöriä emme tässä vaiheessa radalle ota, valottaa Barefoot Drivers ry:n puheenjohtaja Riitta Jussila.

Lukittavan portin takana sijaitseva rata on avoinna yleisölle kolmesti viikossa: keskiviikkoisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Radan ylläpitokustannusten kattamiseksi ajajilta peritään 15 euron suuruinen käyttömaksu.

– Pyöritämme ratatoimintaa parinkymmenen hengen voimin. Rahaa tästä ei saa kukaan, mutta hyvää mieltä sitäkin enemmän. Olemme mielissämme siitä, että voimme tarjota oululaisille tällaisen kauan kaivatun ja helposti saavutettavan talvielämyksen, Jussila suitsuttaa.

Turvallisuus ennen kaikkea

Vaikka jääradalla saa painaa kaasua niin paljon kuin tohtii, Jussila muistuttaa, että radalle johtavalla, Poikkimaantieltä saavutettavalla jäätiellä nopeusrajoitus on 40 kilometriä tunnissa ja varikolla puolet vähemmän.

– Jokainen kuljettaja saa tarkan turvallisuuskoulutuksen ennen radalle menoa riippumatta siitä, kuinka kokenut kuljettaja on. Jos ohjeita ei noudateta, ajo loppuu lyhyeen.

Radalle pääsee vain viisi autoa kerrallaan.

– Radat ovat profiileiltaan haastavahkoja ja siellä on monen tasoista kuljettajaa, joten turvavälien noudattaminen on ihan ykkösasia, Jussila tähdentää ja muistuttaa, että radalla ajetaan aina omalla vastuulla.

Suunnitelmia jo ensi talvellekin

Huomenna keskiviikkona Kempeleenlahdella päristellään neljättä kertaa.

– Väkimäärä on kasvanut kerta kerralta. Jo nyt uskallamme sanoa, että rata tulee saavuttamaan suursuosion, kunhan sana tästä vielä leviää, Barefoot Driversin väki myhäilee.

Mikäli talvi jatkuu kylmänä, yhdistyksestä arvellaan jääradalla ajettavan ainakin viikolle 13 saakka. Suunnitelmia on tehty jo ensi talvenkin varalle.

– Kyllä tästä pyritään tekemään jokatalvinen juttu. Tässä on myös monenlaisia kehittämisen mahdollisuuksia. Jotain ideoita on jo pyöritelty mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa, yhdistyksestä paljastetaan.

-
Kuva: Susanna Eksymä