Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi otti budjettiriihen päätökset vastaan tyrmistyneenä.
Kuva: Pekka Peura
Keskiviikkoiltana päättynyt Petteri Orpon (kok.) hallituksen puoliväliriihi lensi märkänä rättinä kuntien kasvoille, kun hallitus ilmoitti leikkaavansa kuntien valtionosuuksia 75 miljoonalla eurolla.
Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi kuvailee päätöstä ”melkoiseksi startiksi uudelle valtuustokaudelle”.
Lohi kertoo, että uudet leikkaukset vaikuttavat Kempeleessä vääjäämättä muun muassa opetukseen ja koulutukseen.