-

Hel­pos­ti in­nos­tu­va ruo­ka­vi­sion­ää­ri

Katri Kenola on toiminut K-ryhmässä muun muassa verkkokaupan kehittäjänä. Idearikkaan ja aikaansaavan pohjoisen kasvatin päässä surraa koko ajan uusia ideoita.

Katri Kenola on toiminut K-ryhmässä muun muassa verkkokaupan kehittäjänä. Idearikkaan ja aikaansaavan pohjoisen kasvatin päässä surraa koko ajan uusia ideoita.

Pohjoisen kyvyt

Juttusarja kertoo pohjoissuomalaisista nuorista tulevaisuuden nimistä, joiden edesottamuksista tulemme vielä kuulemaan.

Syötävää helposti ja nopeasti, kiitos.

Tuttu tilanne kaikille, kun vatsa kurnii ja kiireet painavat.

K-ryhmässä työskentelevälle Katri Kenolalle suomalaisten ruokatottumukset ovat työtä, joka vaatii asiakkaan kuuntelemista herkällä korvalla.

Juuri nyt hybridikuluttaminen kasvaa. Ihmiset säästävät mieluusti, mutta joidenkin asioiden kohdalla helppous syrjäyttää hinnan.

– Se on osa hedonistista elämäntyyliä. Päivittäistavarakaupassa tämä tarkoittaa sitä, että olet valmis maksamaan ruokien tuomisesta helposti ja nopeasti kotiin, kahdeksan vuotta Keskolla työskennellyt Katri Kenola sanoo.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä