
Kaleva järjestää tiistaina Oulun vaalipiirin tentin, johon on kutsuttu yksi ehdokas kustakin vaalipiirin eduskuntapuolueesta. Ehdokkaiden valinnassa on käyty vuoropuhelua puolueiden piirijärjestöjen kanssa, ja ehdokasjoukko on saatu valittua hyvässä yhteisymmärryksessä.
Ehdokaslistalta löytyvät Lauri Nikula (kesk.), Hanna Sarkkinen (vas.), Janne Heikkinen (kok.), Jenni Pitko (vihr.), Jenna Simula (ps.) ja Mikko Salmi (sd.).
Luvassa on siis politiikassa jo varsin meritoituneen joukon välinen keskustelu. Mukana on neljä kansanedustajaa, joista yksi – Sarkkinen – toimii tällä hetkellä ministerinä.
Kalevan tentissä kysytään muun muassa taloudesta, turvallisuudesta, lapsista ja nuorista sekä tietysti pohjoisen asioista.
– Ei niitä asioita nosta kukaan muu esille, jos me emme tee sitä, vaalintentin tuottaja Heikki Uusitalo sanoo.
Uusitalo ottaa esimerkiksi pohjoisen merkityksen Suomen taloudelle ja turvallisuudelle.

– Pohjoinen on Suomen ainoa maareitti länteen. Millä keinoilla täällä jatkossa eletään, menestytään ja pysytään turvassa? Nämä asiat ovat isoja kysymyksiä myös koko Suomen tulevaisuudelle.
Kalevan lukijat ovat saaneet esittää tenttiin kysymyksiä, jotka myöskin huomioidaan lähetyksessä.
Kello 18 alkava tentti lähetetään Kalevan toimitalosta. Kyse ei ole yleisötilaisuudesta, vaan suorasta lähetyksestä, jonka Kaleva näyttää verkossa osoitteessa Kaleva.fi.
Tentin juontavat Kalevan uutisdeskin esihenkilö Heikki Uusitalo sekä toimittaja Heidi Peltonen.
Etsi omaa ehdokastasi Kalevan vaalikoneesta, jonka löydät täältä.