Jospa sittenkin puhuttaisiin, mistä ei saa puhua. Usein joku ihminen puhuu kokemuksistaan, joista kuulija ei osaa sanoa mitään. Hän voi vinosti hymyillä, pyörittää sormeaan pään päällä tai suorastaan hyssytellä, eipä nyt mennä mystisiin.
Puhuja ymmärtää, että parempi olla puhumatta, jottei joudu hullun kirjoihin. Kuulijakaan ei kommentoi, ettei vaan käsitettäisi häntä samanmieliseksi.
Ne asiat, joista ei saa puhua ovat usein sellaisia asioita, ettei niitä voi selittää ihmisen viidellä aistilla. Näitähän ovat näkö, kuulo, haju, maku ja tunto. Elleivät kokemukset selity aisteilla, niitä ei voi olla olemassa. Joka sellaisista puhuu, hänen täytyy olla tavalla tai toisella sekopäinen.
Kautta aikain on tutkittu ihmisiä suurten otantojen avulla. Tiedemiehiksi näitä tutkijoita ennen sanottiin, nykyisin kai henkilöiksi. Suurella otannalla tehty näyttö on sitten sääntö, joka koskee kaikkia.
Kuinka ollakaan, joku ei käyttäydykään tämän säännön mukaisesti. Niinpä tutkijajoukko päättää, ettei sellaista voi olla olemassakaan – vaan kun on. Ennen sanottiin, että poikkeus vahvistaa säännön. Siis poikkeus ei tee tyhjäksi "kaikkia" koskevia sääntöjä vaan vain vahvistaa sääntöä. Tutkimustulos pitää yhä paikkansa suuren joukon osalta mutta ei kaikkien.
Jospa vihdoin uskallettaisiin tunnustaa, että on olemassa asioita, jotka menevät yli ymmärryksen. Nämä ovat käsittämättömiä, mutta kuitenkin ne ovat totta kokijalleen. Menettääkö tutkija kasvonsa, jos hän myöntää, ettei tiede pysty selittämään kaikkea selittämättömäksi jäävää?
Jospa se selittämätön selittyisikin sillä, että Jumalan sormi on ollut pelissä. Ajan saatossa länsimaisilta ihmisiltä on viety Jumala ja sielu ja synti ja mikä pahinta, armo. Tilalle ei ole annettu mitään vastaavaa. Se että näin on käynyt, on myös sanan julistajien omaa syytä.
Nykynuorten keskuudessa on havaittavissa kiinnostuksen kasvua uskontoa kohtaan. Toivottavasti olemassa olevat uskonnolliset instituutiot ja ryhmät osaavat ottaa nämä nuoret oikealla tavalla piiriinsä, ettei nuorten tarvitse pettyä esimerkiksi epäasialliseen vallankäyttöön, vaan saavat sitä mitä hakevat, turvallista hyväksyntää.
Koko asian ydin lienee siinä, että on olemassa asioita, joita ei voida järjellä käsittää. Ne kuuluvat elämään eikä niitä voi mitätöidä. Nuorten tämänhetkinen elämän merkityksen etsintä kuuluu tähän asiakokonaisuuteen. Se voi merkitä koko hengellisyyden uudelleenpunnintaa länsimaisessa kulttuurissa, kuten Suomessakin.
Maire-Liisa Salmela
Ylivieska