
Kaijonharjun tienvarsilla voi tarkastella kaupunginosaa toisesta näkökulmasta. Lauantaina kaupunginosassa käynnistyi yhteisöllinen ulkoilmanäyttely Kaijonharju Photowalk, joka on nähtävillä tammikuun alkupäiviin saakka.
Ulkoilmanäyttely on syntynyt Kestävä Kaijonharju -lähiöhankkeen ja Pohjoisen valokuvakeskuksen yhteistyönä, mutta pääosassa näyttelyssä ovat Kaijonharjun asukkaiden asuinympäristöstään ottamat kuvat, jotka on otettu syksyn aikana järjestetyillä kaikille avoimilla valokuvakävelyillä. Suurin kuvateoksista on esillä ulkona, mutta kaksi niistä on Kaijonharjun kirjaston tiloissa.
– Alkuperäinen ajatus oli tehdä näyttely Kaijontuvalle, mutta tila siirtyikin kirjaston käyttöön ja tuli idea, että viedään näyttely ulos. Siitä tuli myös idea, että katsojat pääsevät näille kävelyille myös mukaan, valokuvakeskuksen tuottaja Taija Jyrkäs kertoo.
Näyttelyä järjestämässä oleva Oulun kaupungin Kestävä Kaijonharju -lähiöhanke pyrkii lisäämään asukkaiden hyvinvointia ja osallistamaan asukkaita asemakaavaprosessiin. Taide- ja kulttuuritoimet toimivat hankkeessa osaltaan keskustelun avaajina ja väylänä kaupungin ja asukkaiden välillä.
Kuvataiteilija Tuomo Kangasmaan ohjaamista seitsemästä kuvaajasta pääosa oli tavallisia kuntalaisia, joilla ei ole aiempaa kokemusta näyttelyistä.