-

Iloinen työn­te­ki­jä

Muqdad Talib tuli turvapaikanhakijana Suomeen 2015 ja tekee nyt töitä Pohjolan Tilaelementillä. Suomeen töihin tulleet, rekrytointeja tekevät ja tutkivat kertovat, minkä pitäisi muuttua, että ulkomaalaiset oikeasti olisivat osa työvoimapulan ratkaisua.

Muqdad Talib harppoo pitkin askelin Pohjolan Tilaelementti Oy:n tehtaan käytävällä Limingassa –ja hymyilee. Käsi nousee rennosti tervehdykseen.

Talib kertoo oman tarinansa työllistymisestään Suomessa. Mies on töissä, vaikka sanoo, että saisi saman verran rahaa ihan vain olemalla kotona.

– Mutta minä haluan tehdä töitä. Myös vaimoni haluaa, hän on lähihoitaja, nelilapsisen perheen isä kertoo.

Irakista Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2015 tullut Talib on ollut koko Suomessaoloaikansa aktiivinen.

– Vuoden päästä maahantuloni jälkeen muutin Pyhännälle ja sain heti töitä Pyhännän Rakennustuotteelta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä