Sosiaali- ja terveysjärjestöihin kohdistuvia leikkauksia perustellaan tällä hetkellä väitteillä, jotka eivät kestä tarkempaa tarkastelua. Julkisessa keskustelussa annetaan kuva, että järjestöjen rahoituksesta voitaisiin leikata ilman merkittäviä vaikutuksia järjestöjen kohtaavaan toimintaan.
Tosiasiassa Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen (STEA) tilastot kertovat muuta. Viime vuosien rahoitusleikkaukset ovat osuneet erityisesti yksilölliseen tukeen ja ryhmätoimintaan eli juuri kohtaavaan työhön.
Oulun seudun omaishoitajat ry on tukenut alueen omaishoitajia jo lähes 30 vuoden ajan ensin Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja nykyisin STEA-tuella. Yhdistyksen toiminnan kautta varovaisestikin arvioiden yli 100 000 omaishoitajaa ja heidän läheistään on saanut vuosien aikana tukea.
Monelle omaishoitajalle yhdistys on ollut se paikka, josta apu on löytynyt silloin, kun omat voimat ovat olleet vähissä. Ilman RAYn ja STEAn rahoitusta emme olisi voineet toimia näin vaikuttavalla tavalla.
Kun järjestöjen rahoituksesta leikataan suunnitellussa mittakaavassa 50 prosenttia vuoteen 2027 mennessä, vaikutukset eivät kohdistu pelkkään hallintoon, vaan suoraan omaishoitajiin, perheisiin ja läheisiin.
Suomessa on satojatuhansia läheisestään huolehtivia ihmisiä, joiden tekemä työ säästää yhteiskunnalta miljardeja euroja vuosittain. Omaishoitajajärjestöjen tarjoama neuvonta, vertaistuki, koulutus, virkistys ja muu arjen tuki auttavat omaishoitajia jaksamaan tehtävässään.
Kun tukea vähennetään, seuraukset näkyvät lopulta myös sosiaali- ja terveyspalvelujen kasvavina kustannuksina.
Kysyimme asiakkailtamme, mitä yhdistyksen toiminta on heille merkinnyt. Tässä muutama vastaus:
"Ilman yhdistyksen tukea en olisi varmaankaan jaksanut. Minusta tuntuu, että ilman yhdistyksen tukea lapsemme olisi huostaanotettu."
"En olisi pärjännyt arjen byrokratiaviidakossa ilman omaishoitajayhdistyksen tukea, tietoa ja apua."
"Vertaistuki on paras tuki. Se on tärkeä asia, joka auttaa säilyttämään mielenterveyden."
”Omat voimat ja tieto olivat loppumassa. Onneksi sain apua yhdistyksestä. En tiedä, mikä muu taho olisi pystynyt auttamaan minua.”
"Omaishoitajayhdistys on turvasatama, paikka, josta on voinut pyytää neuvoja moniin ongelmiin. Omaisyhdistyksen tuki on ollut merkittävää, jopa elintärkeää moniongelmaisen perheemme kannalta."
Nämä vastaukset kertovat olennaisen. Järjestöjen työ ei ole ylimääräinen lisä palvelujärjestelmän reunalla, vaan monelle ihmiselle se on juuri se tuki, joka auttaa jaksamaan arjessa.
Minnamaria Salminen
toiminnanjohtaja, Oulun seudun omaishoitajat ry