Hallitus leikkaa tällä vaalikaudella sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä yhteensä 190 miljoonaa euroa. Järjestöjen valtionavustuksia on vähennetty jo 140 miljoonalla eurolla. Viimeisimmässä kehysriihessä hallitus päätti leikata sote-järjestöiltä vielä lisää 50 miljoonaa euroa.
Järjestöjen tuki kutistuu karkeasti puoleen siitä, mitä ne saivat vielä kaksi vuotta sitten 2024. Järjestöjen johtajat Oulussa arvioivat Kalevan jutussa, että mittavat leikkaukset osuvat suoraan apua tarvitseviin ihmisiin. Leikkaukset johtanevat myös irtisanomisiin järjestöissä.
Sosiaali- ja terveysministeri Ville Rydman (ps.) katsoo, että järjestöjen toimintaa ei tule rahoittaa nykymitassa verovaroin. Rydman vaatii Suomen tietotoimiston STT:n jutussa (Kaleva 24.4.) järjestöjä keskittymään vaikuttavaan työhön ja lopettamaan hänen mielestään löysän rahankäytön. Eduskunnan kyselytunnilla Rydman väitti järjestöihin syntyneen korkeapalkkaisen "rälssin".
Ministerin puheet ilmentävät sitä, miten keskustelu kansalaisjärjestöjen roolista suomalaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on kärjistynyt. Muutos on historiallinen ja paljolti ideologinen ja siksi vastakkainasettelua lisäävä. Vuosikymmenten aikana pystytetyt rakenteet rytisevän alas.
Nyt kysytään, millainen osuus sote-järjestöille jää ennaltaehkäisevässä työssä. Samaan aikaan näyttää väistämättömältä, että julkinen talous ei kestä enää valtion nykyistä laajaa vastuuta ihmisten sosiaalisesta ja terveydellisestä hyvinvoinnista.
Suomen muuttunut väestörakenne selittää eniten valtion heikentynyttä kykyä hoitaa kansalaisiaan. 1940–1960 -luvuilla syntyneet suuret ikäluokat ikääntyvät, mutta nuoria ei matalan syntyvyyden takia ole suhteessa samaa määrää kustantamaan kaikkien yhteistä hyvinvointia.
Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on nimenomaan perustunut siihen, että ihmiset maksavat veroja, joilla valtio järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut.
Kansalaisjärjestöjen rooliin on kuulunut, että ne täydentävät yhteiskunnan palveluja. Järjestöt tarjoavat sadoilla eri tavoilla tukea ihmisille. Vellovassa keskustelussa viime aikoina sote-järjestöt ovat korostaneet tekevänsä työtä, joka lopulta säästää yhteiskunnan varoja.
Suurimpia sote-järjestöjä ovat esimerkiksi Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin lastensuojeluliitto. Järjestöt auttavat muiden muassa lapsiperheitä, vammaisia, mielenterveys- ja päihdeongelmaisia ennen kuin heidän ongelmat kärjistyvät julkisen terveydenhuollon hoidettavaksi.
Suomen sanotaan olevan yhdistysten luvattu maa. Rekisteröityjä yhdistyksiä Suomessa on vähän yli satatuhatta, joista vajaat kymmenen prosenttia toimii sosiaali- ja terveysalalla. Joukko on kirjava ja toiminta kaipaa varmasti perkaamista. Isojen järjestöjen hallinto on voinut paisua ja hallinto syö itse itseensä rahaa, hankkeet ovat keinotekoisia eikä tuki ohjaudu työn kohteille.
Tarvitaan kriittistä punnitsevaa keskustelua, kuuluuko kansalaisjärjestöjen saada valtionavustuksia vai pitäisikö niiden kyetä toimimaan lahjoitusvaroin. Suomessa lahjoituskulttuuriin ei ole totuttu suuressa määrin. Hyväntekeväisyyteen perustuva järjestelmä tarkoittaisi aika lailla amerikkalaista mallia.