Helsingin käräjäoikeudessa on nostettu syyte seksuaalisesta ahdistelusta oululaista juoksuvalmentajaa Janne Ukonmaanahoa vastaan, uutisoi Ilta-Sanomat.
Syyte on nostettu 20. elokuuta.
Asiasta uutisoi myös Iltalehti. Sen mukaan epäilty rikos olisi tapahtunut Helsingissä syyskuussa 2024.
Ukonmaanaho valmentaa muun muassa Oulun Pyrintöä edustavaa estejuoksun Euroopan mestari Topi Raitasta.
Ukonmaanaho on valmentamisen lisäksi hammaslääkäri sekä kommentaattori ja asiantuntija.
Hän on myös itse entinen estejuoksija. Ukonmaanaho edusti Suomea esimerkiksi Barcelonan EM-kisoissa 2010 ja Zürichin EM-kisoissa 2014. Hän voitti neljä SM-kultaa 2010, 2011, 2014 ja 2015.
Kaleva ei tavoittanut Ukonmaanahoa kommentoimaan nostettua syytettä.