Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Ikään­ty­nei­den kun­tou­tuk­seen tar­vi­taan valtion tuki – kuntien ta­lous­ti­lan­ne ei mah­dol­lis­ta riit­tä­vän laajoja kun­tou­tus­pal­ve­lui­ta ny­ky­ti­lan­tees­sa

Palvelusetelin arvon tulee olla vähintään 500 euroa, jolloin kokonaiskustannukset ovat noin 500 miljoonaa euroa.

Suomen kansalaisista yli 800 000 on ikääntyneitä, eli yli 70-vuotiaita. Koronaviruspandemian vuoksi heitä on kehotettu välttämään fyysisiä lähikontakteja muiden ihmisten kanssa.

Tällä hetkellä rajoituksia ollaan lieventämässä, mutta ikääntyneille suositellaan edelleen mahdollisuuksien mukaan lähikontaktien välttämistä, kuitenkin omaa harkintaa noudattaen.

Pitkäaikainen eristyksissä oleminen alleviivaa niitä ongelmia, joita Suomessa on ollut jo ennen koronavirusta. Ikääntyneet ovat usein yksinäisiä ja liikkuvat terveyteensä nähden liian vähän. 75 vuotta täyttäneistä vähintään kolmanneksella on vaikeuksia puolen kilometrin kävelyssä.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut