Iin elinvoimajohtajan Helena Illikaisen mukaan luontoarvot voidaan huomioida paremmin, kun datakeskukset suunnitellaan yhdessä. Datakeskuksien avulla Ii saa lisää hyötyä paikallisesta sähköntuotannostaan.
Kuva: Maiju Pohjanheimo
Iissä tuli torstaina julki kolme uutta datakeskushanketta kaavoituksen käynnistymisen myötä.
Kunta ryhtyy laatimaan Isokankaan sähköaseman ympärille kaavoja peräti neljää suurta datakeskusta varten.
Aiemmin on jo uutisoitu Ingrid Capacity AB:stä, joka suunnittelee rakentavansa vaiheittain jopa 500 megawatin datakeskuksen.
Nyt julkisuuteen kerrottiin ensi kertaa kolmesta uudesta Isokankaalle tähtäävästä yhtiöstä.