Hy­vin­voin­ti­lau­ta­kun­nan pää­tös­tä lasten ja nuorten har­ras­tus­ten uu­del­leen aloit­ta­mi­ses­ta on Oulussa tul­kit­tu la­veas­ti – kon­ser­va­to­rio lä­hi­ope­tuk­ses­sa viikko ker­ral­laan

Huoltajat eivät voi toistaiseksi viettää aikaa ja odotella konservatorion tiloissa.

Kun Oulun hyvinvointilautakunta päätti kaksi viikkoa sitten sallia koronan takia keskeytyksissä olleet lasten ja nuorten urheiluharrastukset, jäi vähemmälle huomiolle, että päätös koski myös "muuta ryhmäharrastetoimintaa".

Lautakunnan päätöstä on kaupungin virkamiesportaissa tulkittu laveasti, minkä takia muun muassa Oulun konservatorio siirtyi alle 18-vuotiaiden oppilaidensa osalta takaisin lähiopetuksen sekä yksityistunneilla että ryhmissä. Lähiopetuksessa oltiin edellisen kerran elokuusta marraskuun loppuun.

Epidemialääkäreiden neuvojen pohjalta vastaavantyyppisiä ratkaisuja ovat tehneet omien tarpeidensa mukaan muutkin Oulun vapaan sivistyspuolen laitokset, samoin kuin urheiluseurat jo aiemmin kilpa- ja huippu-urheilijoiden osalta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä