Talous ja turvallisuus kulkevat rinnakkain yhä selvemmin. Haasteet ovat kattavampia. Koulutuksen ja terveyden peruspalveluista huolehtiminen on parasta talous-, sosiaali- ja arvopolitiikkaa.
Hyvinvointipalvelujen tuottaminen kohtaa kuitenkin vaikeuksia. Talouden näkymät ovat ennakoitua heikommat. Elintason lasku on pitkäaikaisempi. Puhtaan energian investointinäkymät auttavat tosin talouden elinvoiman vahvistumista väestön ikääntyessä.
Julkisen talouden velkaantumisen syveneminen heikentää palvelujen saatavuutta. Pelkästään korkomenot voivat kasvaa hallituksen arvion yli 1,5 miljardilla vuoteen 2027. Taantuman myötä valtion menojen alimitoitus askarruttaa. Hallituksen tukien leikkaukset toimisivat ihannetilanteessa.
Mutta Suomen talous on kaukana elinvoimaisuudesta. Leikkaukset johtavat pian vaihtoehtoisten kalliimpien tukien ja palvelujen käyttötarpeisiin. Näin on sote- ja hoivapalvelujen kohdalla. Leikkaukset eivät paranna nuorten ja iäkkäiden asemaa veroratkaisujen suosiessa hyvätuloisia.
Sote-uudistus lanseerattiin lähipalvelujen parantamisella. Nyt ollaan kaukana kaikkien lupauksista. Hallituksen sote-uudistuksen resurssimitoitukset voivat johtaa ennen pitkää perustuslaillisiin ongelmiin. Kautta Suomen näyttää siltä, etteivät hyvinvointialueet välty alijäämäisiltä budjeteilta. Alueet selviäisivät kohtuullisista säästötarpeista, mutta eivät hallituksen kohtuuttomista sopeuttamisista.
Valtiovarainministeriön arviointimenettelykään ei turvaa kansalaisten lähipalveluita. Hallitus siirtää poliittisen vastuun alueille, kun edessä siintävät perustuslailliset kysymykset. Miten tarjotaan perustuslain mukaiset palvelut, kun alueiden itsehallinto puuttuu? Iso ongelma on palveluiden järjestämisen ja tuotannon sekä rahoitusvastuiden erillisyys.
Terveys- ja vastaanottokeskusten, akuutti- ja kuntoutusyksiköiden ja päivystysten lakkauttaminen, palveluasumisen sulkemiset, omaishoidon tukien karsinnat, paloasemien tyhjilleen jättäminen ja niin edelleen ovat esimerkkejä, joita suunnitellaan. Panostukset ennaltaehkäisyyn jo toimivilla lähipalveluilla unohtuvat. Saumaton ketju perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon etääntyy. Ammattitaitoisen työvoiman riittävyys on hyvinvointialueiden järjestämisessä suurin haaste koko maassa. Luulisi valtiovallan ottavan vastuuta.
Hyvinvointialueiden tulisi esiintyä yhtenä rintamana. Keski-Uudenmaan aikomus lisärahoituksen pyyntöön valtiolta on oikean suuntainen. Alueet yhdessä voivat ulkoistaa poliittiset päätökset valtiolle ja välttyä perustuslain ongelmilta.
Resurssien turvaamiseksi tarvitaan positiivista lähestymistä, ei niinkään kylmiä numeropyörittelyjä. Omalääkärijärjestelmän kehittäminen, liikkuvat palvelut, keskiportaan madaltaminen, potilaan neliportaisen hoidon tiivistäminen ja niin edelleen ovat keinoja, joilla luontaisia säästöjä syntyy.
Kauaskantoinen uudistus liittyy julkisen terveydenhuollon, työterveyshuollon ja yksityisen palvelutarjonnan yhteistyön koordinointiin. Kattava palvelusetelijärjestelmä maksukattoineen olisi paikallaan. Näin saavutettaisiin miljardiluokan säästöt. Elinvoiman näkökulmasta oppisopimuskoulutuksen lisäys, eläkeläisten ja osatyökykyisten työllistämisen edistäminen toisivat kymmeniä tuhansia työllisiä. Kaikkiaan, kansalaisten yhteisvastuullisuus tulisi nostaa kunniaan.