Eteerinen musiikki ja sulava liikehdintä täyttävät Linnamaan kampuksella sijaitsevan Oulun ammattikorkeakoulun tanssisalin, kun joukko tanssin, musiikin ja viestinnän opiskelijoita treenaa tulevan viikonlopun Lumo-valofestivaalia varten.
Salin laidalla istuva ohjaaja Petri Kauppinen vaikuttaa tyytyväiseltä näkemäänsä. Syyskuun alusta saakka parikymmenpäisellä, kolmen tutkinto-ohjelman porukalla työstetty KEKO-teos alkaa olla viimeisiä pieniä yksityiskohtia vaille valmis.
– Kyseessä on monitaiteellinen valon, liikkeen ja äänen kudelma, Kauppinen summaa.