Suomalainen huippu-urheilu ei parane keskittymällä vain sen kehittämiseen. Huippu-urheilumenestys kuvastaa koko liikuntakulttuurin tilaa ja mitalit tai niiden puute ovat seurausta yhteiskuntamme toimista tai toimien riittämättömyydestä.
Viimeistään nyt pitäisi tehdä liikuntakulttuurin tilan kokonaisarvio. Tarve on väistämätön, koska liikkumattomuudesta aiheutuvat ongelmat rapauttavat jo yhteiskuntaa. Nykymuotoisista rakenteista joudutaan luopumaan ja uudet huomattavasti suoraviivaisemmat ja kevyemmät rakenteet luodaan tavoitteiden suunnassa. Tavoitteet määritellään yhdessä valtiovallan, kuntien, oppilaitosten ja hyvinvointialueiden sekä liikuntajärjestöjen kanssa.
Muutama suoraviivaistettu esimerkki: Lasten liikunnasta vastaavat toiminta- ja liikuntaseurat koulujen kanssa, eikä alle 10-vuotiailla ole kilpailutoimintaa. Koulut ja oppilaitokset rakentavat nuorten (10–15 -vuotiaat) kilpaurheilupolun paikallisesti. Lajiliitot vastaavat kansainvälisestä kilpailutoiminnasta ja valmentajakoulutuksesta. Huippu-urheiluseurat poimivat lahjakkaat lajeihinsa toisen asteen koulutuksen loputtua ammattilaisiksi tai kaksoisuraa jatkamaan. Olympiakomitea valitsee kisoihin lähtijät ja vastaa niistä aiheutuvista kuluista.
Rahoituksesta vastaa aina kyseinen toimija, jolloin valtion ja kuntien sekä hyvinvointialueiden panostus ohjautuu oikeaan kohteeseen ja se edistää kansanterveyttä. Samalla huippu-urheilun rahoitus ja lajivalinnat tapahtuvat automaattisesti markkinaehtoisesti.
Risto Keskitalo
liikuntatieteiden maisteri, Suomen urheiluakatemiatoiminnan ja European Athlete Student - verkoston käynnistäjä