Helsingin Sanomien tuoreen kannatusmittauksen mukaan kokoomus on nyt Suomen suosituin puolue.
Kokoomusta kannattaa 19,9 prosenttia suomalaisista. Toukokuuhun verrattuna suosio on kasvanut 2,9 prosenttiyksikköä.
Puheenjohtajan vaihdoksen keskellä olevien perussuomalaisten suosio on puolestaan notkahtanut lähes 4 prosenttiyksikköä: kannatukseksi mitattiin 17,8 prosenttia, kun vielä toukokuussa tehdyssä kyselyssä 21,6 prosenttia kannatti puoluetta.
HS:n mukaan perussuomalaiset on nyt Suomen kolmanneksi kannatetuin puolue, heti sdp:n jälkeen, jonka kannatus on tällä hetkellä 19,2 prosenttiyksikköä. Sdp:n kannatus ei ole juuri muuttunut sitten viime kyselyn.
Myös keskusta nosti kannatustaan 1,5 prosenttiyksikköä lukemiin 12,6 prosenttia. Muiden puolueiden tulokset pysyivät edellisten mittausten kaltaisissa lukemissa
Tutkijat: Halla-ahon ero vaikutti persujen laskuun
Tutkijoiden mukaan on todennäköistä, että perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon lopetusilmoitus vaikutti tuoreeseen tulokseen. On esitetty, että uuden puheenjohtajan valinta laskisi kannatusta.
– Kestää aikansa, että puolueen uusi puheenjohtaja saa vakiinnutettua asemansa. Uskon, että voidaan mennä tästä vielä alemmaskin, kommentoi HS:lle Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä.
Helsingin yliopiston politiikan tutkijan Johanna Vuorelman mukaan kokoomuksen kannatusta on todennäköisesti auttanut vaalivoiton tuoma positiivinen julkisuus.
Tutkimukseen haastateltiin yli 2 500 suomalaista
Tutkimuksen teki Kantar TNS Helsingin Sanomien toimeksiannosta. Tutkimuksessa kysyttiin, mitä puoluetta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt.
Tutkimusaineisto kerättiin 21.6.–20.7.2021, ja sitä varten haasteltiin kaikkiaan 2 512 henkilöä. Aineisto kerättiin puhelinhaastatteluin.
Tutkimuksen otos edustaa Suomen 18–79-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaan maakunnassa asuvat.
Tutkimuksen virhemarginaali on noin 2,1 prosenttiyksikköä suuntaansa suurimpien puolueiden kohdalla.