Ikäihmisten hoivasta puhutaan jälleen, mutta pelkkä asiasta keskustelu ei enää riitä ongelmien korjaamiseksi.
Hoidon puutteet ovat toistuvia ja rakenteellisia, ja viimeaikaiset päätökset vievät kehitystä väärään suuntaan. Kun hallitus laski hoitajamitoituksen tasolle 0,6 eli kuuteen hoitotyövuoroon kymmentä hoidettavaa kohti, se teki ratkaisun, joka ei vastaa hoivan todellisuutta.
Päätös ei ollut neutraali, vaan tietoinen heikennys.
Kun nämä kuusi hoitajatyövuoroa jaetaan vuoroihin ja huomioidaan vapaapäivät, lomat ja poissaolot, vuoroissa on auttamattomasti liian vähän henkilöstöä.
Käytännössä mitoitus tarkoittaa kuutta työvuoroa vuorokaudessa: kolme aamuvuoroon, kaksi iltavuoroon ja yksi yövuoroon. Tämä vaatii 9–10 hoitajaa työvuorolistalle, jotta yksikkö toimii vuoden jokaisena päivänä.
Hoitajien lisätarve on perusteltua myös siksi, että ympärivuorokautiseen hoivaan pääsee entistä huonokuntoisempia ja enemmän apua tarvitsevia ikäihmisiä. 0,6-mitoitus ei yksinkertaisesti riitä turvaamaan inhimillistä hoitoa.
Hyvä hoiva ei ole pelkkää pesua ja ruokailua, vaan siihen kuuluu turvallinen lääkehoito, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tukeminen, kuntouttava työote ja mahdollisuus ulkoiluun. Nykyresursseilla nämä jäävät haaveeksi.
Tilanne on erityisen vakava, koska osa asukkaista on palliatiivisen tai terminaalivaiheen hoidon piirissä. Heidät hoidetaan yksiköissä elämänsä loppuun asti.
On rehellistä todeta, ettei yksilöllinen ja laadukas saattohoito ole mahdollista, jos hoitajia on liian vähän.
Siksi hoitajamitoituksen nostaminen tasolle 0,75 ei ole liioittelua, vaan välttämättömyys. Se tarkoittaisi 7,5 hoitajatyöpanosta vuorokaudessa kymmentä hoidettavaa kohti: neljä aamuvuoroon, 2,5 iltavuoroon ja yksi yövuoroon.
Toteutuakseen tämä vaatisi 12–13 hoitajaa yksikköön. Tällä mitoituksella hoitajilla olisi aikaa muuhunkin kuin selviytymiseen: ulkoiluun, viriketoimintaan ja hyvään loppuelämän hoitoon. Samalla työturvallisuus paranisi ja työkuorma kevenisi.
Kustannukset nousisivat arviolta 25–30 prosenttia, mutta kyse on arvovalinnasta. Esimerkiksi 30 asukkaan yksikössä tämä tarkoittaisi 4,5 työvuoroa lisää vuorokaudessa ja seitsemää hoitajaa lisää työvuorolistalle.
Jos haluamme, että ikäihmiset saavat arvoisensa hoivan, lisäresursseja tarvitaan.
Hoitotyön puutteita ei korjata juhlapuheilla eikä toiveilla. Ne korjataan hoitajilla. Siksi mitoituksen nosto 0,75:een on välttämätön askel kohti inhimillistä ja laadukasta hoivaa. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa, ei selityksiä.
Hoitajamitoituksen korjaamisen lisäksi tarvitaan lisää ympärivuorokautisen hoivan paikkoja, palveluiden pääsyyn liittyvien kriteereiden uudelleenmuotoilua ja myös lisää resursseja kotiin vietäviin palveluihin.
Toivottavasti näitä päätöksiä ollaan valmiita mahdollisimman pian tekemään, jotta ikäihmisten hoito saadaan viimeinkin inhimilliselle tasolle.
Tuula Ala-Aho
aluevaltuutettu (sd.), sairaanhoitaja YAMK, Oulu