9.12. Kalevassa ollut juttu ensihoitajan suivaantumisesta työhönsä Pohteella ja siirtymisestä vastaavan työhön Ruotsissa toivat muistot vuosikymmenen takaa.
Poikani oli joutunut pahaan moottoripyöräonnettomuuteen Ruotsin ja Norjan rajalla. Paikalle osunut norjalainen sairaanhoitaja oli huomannut ojassa makaavan moottoripyöräilijän. Hän oli huomannut miehen olevan vielä hengissä. Onneksi ambulanssi tuli nopeasti paikalle ja potilas saatiin käännettyä kuljetusasentoon, ja paikalle saatu helikopteri lähti kiidättämään kohti Umeån sairaalaa.
Sain puhelun onnettomuudesta reissukaverilta. Ainoa kysymykseni oli hänelle: Oliko poika hengissä? Vastaus häneltä: ainakin vielä, kun nostettiin helikopteriin.
Kuumeisesti odotin lääkärin soittoa sairaalasta. Viimein hän soitti ja kertoi vammat. Päähän oli tullut niin kova isku, että lasikuitukypärä oli rikkoutunut, ja erittäin vakavia vammoja muun muassa ylävartaloon. Lääkäri kertoi operaatiot mitä he tulisivat tekemään. Potilas oli koomassa.
Kun saavuimme sairaalaan, ihmettelin ystävällisyyttä ja huolenpitoa, jota siellä saimme. Sairaalassa todella pidettiin huolta myös hätääntyneistä läheisistä. Tajuttoman potilaan vierellä lääkäri lohdutti minua sanomalla, että tämä mies kyllä selviää. Hän on hyväkuntoinen ja lihaksikas. Aivot ottavat rakennusaineita lihaksista.
Viisi päivää häntä pidettiin koomassa, jonka jälkeen alettiin valmistella ambulanssilentoa OYSiin. Kävimme palautekeskustelun teho-osaston lääkärin kanssa ja kiittelin heitä erinomaisesti hoidetusta työstä. Hän yritti vähätellä sanomalla heidän tekevän vain työtään. Siihen hänelle lisäsin nähneeni heidän tekevän työtänsä sydän mukana. Lääkäri liikuttui kovasti antamastani palautteesta.
Ambulanssilento lähti kohti Suomea, ja me lähdimme autolla kiertämään Perämerenkaaren kautta Ouluun. Totta kai kiirehdimme sairaalan teho-osastolle seuraamaan poikamme tilaa ja heräämistä koomasta.
Vastaanotto teholla oli vastakohta Umeåssa kokemallemme. Meitä tervehtimättä hoitaja lausui minulle unohtumattomiksi jääneet sanat: "Tämä herättäminenhän se meitä aina niin työllistää." Tuntui kuin oltaisiin tultu eri maailmaan.
Ruotsissa lääkärit pyysivät päivittäin meitä palaveriin, jossa he kertoivat kulloisenkin tilanteen. Nyt pyysin Oulun tehollakin saada jutella lääkärin kanssa tilanteessa. Siellä vähän ihmeteltiin, että mitä meillä on kysyttävää. Tehon lääkäriltä sitten liikeni pitkän odottelun jälkeen hetki kysymyksillemme. Enempää emme mekään palavereja pyytäneet.
Jäin tuolloin miettimään tätä valtavaa eroa. En nimittäin usko tämän olevan pelkästään resurssipula. Minusta kyse on asenteesta. Aikoinaan työhyvinvointikoulutuksia pitäessäni johtajille sanoin, että yritys on johtajansa näköinen sekä hyvässä että pahassa.
Jukka Kolmonen
Oulu