He­vi-osas­ton sie­men­ten kyl­vä­mi­nen voi johtaa pit­kä­ai­kai­seen vit­sauk­seen – Ruo­ka­vi­ras­to ei suo­sit­te­le

Kasvin kasvattaminen kaupan hedelmien tai vihannesten siemenistä voi olla jännittävä harrastus, mutta seurauksena voi olla kummallisiesti kasvava kasvi, heikot sato-odotukset tai sitkeä virustauti.

Taimien kasvatuskausi on parhaillaan käynnissä. Moni laittaa multaan kaupasta ostettujen siemenien sijaan kaupan hedelmistä ja kasviksista ottamiaan siemeniä.
Taimien kasvatuskausi on parhaillaan käynnissä. Moni laittaa multaan kaupasta ostettujen siemenien sijaan kaupan hedelmistä ja kasviksista ottamiaan siemeniä.
Kuva: PEKKA AHO/arkisto

Alkuvuosi on taimien kasvattamisen aikaa. Moni on jo pistänyt siemeniä multaan ja saanut versot kasvuun.

Kuluttajille myytävien siemenien lisäksi kasveja kasvatetaan kaupan hedelmien siemenistä. Tähän löytyy ohjeita eri medioiden artikkeleista ja puutarha-aihesiltakin nettisivuilta. Myös Martat vinkkaavat hedelmien siemenien idättämiseen.

Ruokaviraston avomaan puutarhatuotannon ja varmennetun taimituotannon erityisasiantuntija Paula Lilja kertoo, ettei se ole suositeltavaa.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä