Bussi ja kaksi henkilöautoa joutuivat kylkikosketuksiin Kärsämäellä Nelostiellä puolen päivän aikaan torstaina.
Kolari tapahtui ohitustilanteessa. Poliisin onnettomuuspaikkatutkinnan perusteella on syytä epäillä, että toinen henkilöauton kuljettajista lähti ohittamaan linja-autoa, mutta ei havainnut, että takana tuleva henkilöauto oli jo lähtenyt ohittamaan häntä ja linja-autoa.
Myöhemmin ohittamaan lähtenyt auto törmäsi aiemmin ohittamaan lähteneeseen autoon. Kumpikin auto ajautui lopulta ojaan, mutta linja-auto pysyi tiellä. Kaikki ajoneuvot olivat pyörillään. Tieosuudella oli 100 kilometrin nopeusrajoitus.
Kolarihetkellä linja-auton kyydissä oli noin 60 yläkoululaista opettajineen. Ensihoito tarkasti potilaiden kunnon. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.
Päivystävän palomestarin Esa Kaikkosen mukaan linja-auto pääsi jatkamaan matkaa tarkastuksen jälkeen.
Toinen kolariautoista siirrettiin pois tieltä, jotta kulku olisi vapaa. Auton vielä ollessa tiellä poliisi ja pelastushenkilöstö ohjasivat yhdessä liikennettä.
Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Alkoholilla ei ole osuutta tapahtumien kulkuun.
Uutista päivitetty 16.4. kello 14.10.
Uutista päivitetty kauttaaltaan 16.4. kello 15.15.