Takana on pitkä ajomatka läpi helteisen Suomen. Käymme iltauinnilla kodin lähellä Kuivasjärven rannalla. Kello on yhdeksän, mutta syvemmällä vedessä viilentelee vielä yli kymmenkunta uimaria.
Yhdeksänvuotias sukeltaa järveen uimalasit silmillään:
”Uppoan pimeyteen”, hän hihkaisee tyytyväisenä veden mustuuteen.
Vesi on todellakin tummaa. Sitä se ei ole ollut aina. Järven rannalla jo lapsena asunut rouva muistelee, kuinka 1960-luvun alussa järvessä näki vielä vyötärösyvyydestä varpaat.