Petteri Orpon hallitus on tullut tunnetuksi kireästä taloudenpidosta ja leikkauksista. Nyt suunta muuttuu.
Keskiviikkoiltana viestinten eteen marssi hallituspuolueiden johtajanelikko kertomaan, miten maan taloutta vaalikauden loppupuoliskolla hoidetaan. Talouskuri vaihtuu kasvun kiihdytykseen.
Kasvua haetaan jopa riskillä. Hallitus luottaa lujasti veronkevennyksiin ja niiden elvyttäviin vaikutuksiin.
Riskit kuitenkin toteutuvat, jos toivottuja vaikutuksia ei tule. Tuore tieto on, että Suomen julkisen talouden alijäämä vajosi viime vuonna jo 4,4 prosenttiin BKT:sta. EU:n raja on kolme. Suomen edessä voi nyt olla Brysselin "tarkkailuluokka".
Rohkeudesta hallitusta voi silti kehua. Kun talous mataa eikä muutosta näy, on syytäkin kokeilla uusia keinoja.
Merkittävin veronkevennys on ansiotuloverotuksen alennus noin 1,1 miljardilla eurolla. Tällä halutaan vahvistaa ostovoimaa ja kannustaa töihin menoon. Päätöksen vaikutus voi jäädä vähäiseksi. Töitä moni ottaisi vastaan heti, jos niitä olisi. Työttömyysasteen tuorein trendiluku on ruma 9,3 prosenttia.
Yhteisöveroprosentti putoaa 20 prosentista 18:aan. Sekin kutistaa verotuloja. Tarkoituksena on parantaa yritysten toimintaedellytyksiä. Piristyvätkö investoinnit, on epävarmaa. Kun hallitus on monessa tullut yrityksiä vastaan, alkaa joka tapauksessa olla niiden aika vastata huutoon.
Tunteita herättävin veropäätös on korkeimman marginaaliveroasteen pudotus vajaasta 60 prosentista 52:een. Päätös kuohuttaa, sillä muutoksesta hyötyvät eniten suurituloiset. Veronkevennys ylimmissä tuloryhmissä maksaa tutkimusten mukaan kuitenkin itsensä kohtuullisen hyvin takaisin.
Kaikkiaan veroja kevennetään noin 2,3 miljardin euron verran. Syntyvää rahoitusaukkoa kurotaan umpeen leikkauksin ja veronkorotuksin, joista odotetaan yhteensä noin miljardin pottia.
Verotus kiristyy esimerkiksi siinä, että ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus poistuu. Orpon hallitus toteuttaa siis sen, mistä työnantajapomotkin ovat vain kuiskaten puhuneet. Päätös on jatkoa hallituksen ay-liikettä kovisteleville toimille, joihin ovat kuuluneet poliittisten lakkojen rajoitukset ja palkkaneuvottelujen vientimalli.
Laaja järjestäytymisaste on ollut suomalaisen sopimisjärjestelmän ydintä. Pitkän surkean talouskasvun kaudella työnantajien usko järjestelmän hyvin hedelmiin on kuitenkin rapissut.
Päätöksellä voi olla yleispoliittistakin merkitystä. Seuraavan hallituksen kokoonpanoksi on povattu SDP:n ja kokoomuksen koalitiota. Ay-jäsenmaksupäätös ei tee tuota pohjaa ainakaan todennäköisemmäksi.
Hallituksen erikoisin tapa rahoittaa menojen ja tulojen välistä kuilua on miljardin laina Valtion eläkerahastosta. Raha tarvitaan, koska veronkevennysten toivotut dynaamiset vaikutukset eivät hetkessä heijastu valtiontalouteen.
Komean siltarahoitus-termin ohella operaatiota on kutsuttu pikavipiksi. Ryöstö-sanakaan ei mene aivan pieleen.