Palanen vanhaa Hie­ta­saar­ta

Punainen huvila on toiminut Häkkisen suvun kesäkotina jo 1930-luvulta lähtien. Oululaisen Matti Häkkisen vanhemmat hankkivat palokunnan vanhan ruiskuhuoneen Heinäpäästä.

Punainen huvila on toiminut Häkkisen suvun kesäkotina jo 1930-luvulta lähtien. Oululaisen Matti Häkkisen vanhemmat hankkivat palokunnan vanhan ruiskuhuoneen Heinäpäästä.

Tien laidassa Oulun Hietasaaressa on huomaamaton portti, josta astuttuaan huomaa tulleensa kuin toiseen maailmaan. Polkuja reunustavat rehevät kasvustot: on saniaisia, kieloja sekä paljon vanhoja puita.

Sitten seuraa perennojen ryppäitä päivänliljoista kultapalloihin. Pionien nuput pullistelevat. Niittykukillekin on pihassa tilaa – ja pienille oleskeluryhmille.

Kaiken keskellä on punainen huvila. Se on Matti, 83, ja Maija Häkkisen, 80, kesäkoti, jossa asutaan touko-kesäkuusta lokakuulle saakka.

Täällä Matti Häkkinen on viettänyt kesiään jo 1940-luvulta lähtien.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä