Hai­luo­don teat­te­ri­fes­ti­vaa­li jär­jes­te­tään jälleen – valtion tuet lop­pui­vat, mutta lah­joi­tuk­set pe­las­ti­vat ta­pah­tu­man

Täysi-ikäisyyden saavuttanut tapahtuma kokoaa viikonlopuksi Hailuotoon esineteatteria, Kafka-dramatisointia, rockia ja kansanmusiikkia.

Hailuoto-teatterifestivaalin toiminnanjohtaja, ohjaaja ja esittävän taiteen ammattilainen Hanna Hautala kertoo, että tämän vuoden festivaalin jälkeen ryhdytään suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumaa. Arkistokuva.
Hailuoto-teatterifestivaalin toiminnanjohtaja, ohjaaja ja esittävän taiteen ammattilainen Hanna Hautala kertoo, että tämän vuoden festivaalin jälkeen ryhdytään suunnittelemaan ensi vuoden tapahtumaa. Arkistokuva.
Kuva: Jukka-Pekka Moilanen

Hailuodon teatterifestivaali jatkuu välivuoden jälkeen tulevana viikonloppuna 24.–26. heinäkuuta. Kahdeksattatoista kertaa järjestettävään esittävän taiteen tapahtumaan kuljetaan Hailuodon ulkopuolelta ensimmäistä kertaa silta- ja pengertieyhteyttä pitkin.

Esittävän taiteen ammattilaisen, ohjaaja Hanna Hautalan, ohjaaja–kirjailija Juha Hurmeen sekä Kemin teatterin johtajan Jouni Rissasen luotsaama festivaali voidaan järjestää tänä kesänä paikallisten tukijoiden ja tapahtuman kannattajien ansiosta.

Vielä on kesää jäljellä!

Kaleva Digin ensimmäiset _2 kk vain 9,90 €_

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä