Hailuodon silta aukaistaan 29.6.2026.
Kuva: Lassi Karvonen
Hailuodon pengertiellä järjestetään siltajuoksu sunnuntaina 28. kesäkuuta klo 14. Tapahtuma pidetään päivää ennen pengertien virallista avaamista.
– Saatiin Väyläviraston kanssa yhteisymmärrys ja tuli paras mahdollinen ajankohta, iloitsee Terva-ajojen Pekka Hartikka.
Alun perin pelkona oli, että juoksu olisi pitänyt järjestää jo juhannusviikolla.
Tapahtumaa suunniteltiin syksylle, mutta sillan arvioitua nopeampi valmistuminen vaikutti myös juoksun ajankohtaan.
Hartikka kertoo saaneensa idean työskennellessään Norjassa.