Romanikulttuurin festivaali Marakni huipentuu tällä viikolla Oulussa. Sen kunniaksi Kalevan vanhat kuvat vievät aikamatkalle romanien elämään Oulussa ja Pohjois-Suomessa.
Kuvissa näkyvät romaniperheiden arki, juhlat, koulunkäynti, kulttuuriperinteet ja yhteisöllinen toiminta. Ne kertovat myös pitkästä työstä yhdenvertaisuuden puolesta. Työpaikan tai asunnon saaminen ei ole aina ollut itsestään selvää. Oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin vahvistui vähitellen vuosien kuluessa.
Esimerkiksi 2000-luvun alussa Birge Schwartz kiersi kouluissa ja viranomaistilaisuuksissa kertomassa romanien elämästä ja kulttuurista. Hän piti erityisen tärkeänä sitä, että romanilapset saivat koulutusta ja että kouluista löytyi myös romanikulttuuria tuntevia tukihenkilöitä.