Frozen People joutui nyt tur­vau­tu­maan va­ra­suun­ni­tel­maan, mutta se olikin eduksi – fes­ti­vaa­li ke­hit­tyy ja kasvaa kult­tuu­ri­pää­kau­pun­kia kohti

Ensimmäiseen järjestämisvuoteen 2022 verrattuna tapahtuma on ammattimaistunut ja sen rahoitus on vakaammalla pohjalla.

Festivaali on ikään kuin kaksi eri tapahtumaa valoisan aikaan ja auringonlaskun jälkeen. Kuva päälavasta ja tanssikansasta sen edessä Nallikarin majakan edustalla.
Festivaali on ikään kuin kaksi eri tapahtumaa valoisan aikaan ja auringonlaskun jälkeen. Kuva päälavasta ja tanssikansasta sen edessä Nallikarin majakan edustalla.
Kuva: Vera Lakovaara

Oulun omaperäinen talvifestivaali Frozen People järjestettiin kolmannen kerran viime viikonloppuna. Keliolosuhteisiin varautuva b-suunnitelma laaditaan joka vuosi, mutta tänä vuonna siihen jouduttiin ensimmäisen kerran oikeasti turvautumaan.

Festivaalia järjestävän Oulu Urban Culture (OUC) -yhdistyksen toiminnanjohtaja Heikki Myllylahti on ehtinyt sulatella jälkitunnelmia muutaman päivän ajan, mutta työt eivät päättyneet lauantaihin.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä