Flix­bu­sin piti aloit­taa bus­si­lin­ja Oulusta Kra­ko­vaan tors­tai­na, mutta matkat pe­rut­tiin yli viikon ajalta – Yhtiön mukaan syynä on vi­ra­no­mais­lu­pien vii­väs­ty­mi­nen

Flixbusin aloitus pohjoisesta Suomesta Puolaan ei ala suunnitellussa aikataulussa. Matkojen peruutusviesteissä ei ole kerrottu peruutuksen syytä.
Flixbusin aloitus pohjoisesta Suomesta Puolaan ei ala suunnitellussa aikataulussa. Matkojen peruutusviesteissä ei ole kerrottu peruutuksen syytä.
Kuva: Jere Satamo

Kansainvälisesti toimiva ja Suomeen viime vuonna rantautunut Flixbus- bussiyhtiö ei aloita luvattuna ajankohtana liikennöintiä Oulun ja Puolan Krakovan välillä.

Yhtiö kertoi aiemmin Kalevalle aloittavansa pitkänmatkan liikenteen Oulun kautta 29. elokuuta. Ensimmäistä vuoroa kuitenkin myytiin lopulta elokuun 31. päivälle. Nyt aloitus näyttää siirtyvän ainakin reilulla viikolla.

Kalevan tietojen mukaan esimerkiksi tulevalle viikonlopulle Krakovaan bussilipun ostaneille on lähetetty tekstiviestejä, joissa kerrotaan perumisesta.

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä