True crime -podcasteja, -dokumentteja ja -kirjoja, suoratoistopalveluihin tasaisin väliajoin ilmestyviä sarjoja ja elokuvia sarjamurhaajista, viimeisimpien joukossa Netflix-hitti Hirviö: Jeffrey Dahmer. Mihin kääntyykin, ei voi olla törmäämättä viihteellistettyihin tosielämän rikoksiin.

Kirjailija, Helsingin Sanomien kulttuuritoimittaja Arla Kanerva on huomannut tositapahtumiin perustuvien, raadollisten väkivaltakokemusten löytäneen tiensä myös kaunokirjallisuuteen.

– Väkivallan ja rikosten pohjaaminen tositapahtumiin tuntuu hieman leimaavan tämän ajan kirjallisuutta ja muutakin kulttuuritarjontaa. Jokin niissä selvästi ihmisiä kiehtoo.

Kanerva on mukana HS:n kirjallisuuspalkintoraadissa ja tutustunut sen myötä erityisen tarkkaan tämän vuoden esikoiskirjatarjontaan. Nyt on hänen mukaansa ilmestynyt huomattava määrä sellaista autofiktiota, jossa käsitellään hyvinkin väkivaltaisia ja omaelämäkerrallisia traumakokemuksia.

Niiden osalta väkivallan ja sen yksityiskohtaisen esittämisen lisääntyminen kirjallisuudessa on viime aikoina mietityttänyt, hän kertoo.

– Väkivalta on toki aina ollut kirjallisuudessa läsnä, mutta keinot sen kuvaamiseen ovat ehkä aiemmin olleet hienovaraisempia ja jättäneet enemmän mielikuvituksen varaan. Tällä hetkellä kirjallisuus lainaa yhä useammin tyylikeinoja audiovisuaalisesta viihteestä. Sama ilmiö näkyy myös nuortenkirjoissa, joissa saattaa olla aika vauhdikasta, pelimäistä väkivaltaa.