Tähtijuttu: Hou­kut­taa­ko Suomi vain hyvällä so­siaa­li­tur­val­laan? – Ilman asen­ne­muu­tos­ta ul­ko­maa­lai­sis­ta ei saada hel­po­tus­ta työ­voi­ma­pu­laan

Koti: Ou­lu­lai­sen Hillin perheen vuoden van­has­sa kodissa mie­len­kiin­toi­sen lisän tuovat si­sus­tuk­ses­sa käy­tet­ty vaneri sekä ik­ku­noi­na toi­mi­vat la­si­ele­men­tit

Essee: Meidän po­li­tiik­ka­nört­tien pitäisi keksiä, iten nuk­ku­vat ää­nes­tä­jät he­rä­tel­täi­siin, mutta somessa tsemp­paus ei riitä

Olen vieraantunut todellisuudesta, jossa politiikka ei kiinnosta. En tunne ketään, joka jättäisi äänestämättä, ja silti puolet suomalaisista teki juuri niin, kirjoittaa Noora Vaarala.

Noora Vaarala on oululais-kittiläläinen kulttuuritoimittaja, joka asuu Helsingissä.
Noora Vaarala on oululais-kittiläläinen kulttuuritoimittaja, joka asuu Helsingissä.

Oli vaalipäivän ilta muutama vuosi sitten, ja olin kyläilemässä kaveripariskunnan luona. Toinen heistä suunnitteli äänestämään lähtemistä. Hän houkutteli kumppaniaan mukaan: käydään yhdessä, vielä ehtii, tulisit nyt. Kumppani kieltäytyi ystävällisesti mutta selkeästi. Hän ei kuulemma jaksanut.

Olin täysin tyrmistynyt. En tunne kovinkaan monta ihmistä, jotka eivät äänestä. Tai oikeammin: juuri kukaan tuttavapiiriini kuuluva ei ole kertonut jättävänsä äänestämättä. Varmasti heitä silti on, koska esimerkiksi äskettäisissä kuntavaaleissa äänesti vain 55,1 prosenttia siihen oikeutetuista suomalaisista. Melkein puolet – puolet! – siis jätti käymättä kopissa ja antoi muiden päättää.

Lähdin kaverini seuraksi äänestyspaikalle. Hän oli valinnut ehdokkaansa ennalta ja hoiti homman ripeästi. Kävellessä yritin kautta rantain udella, miltä hänestä tuntui, kun kumppani päätti jättää tulematta mukaan.

Se on hänen oma asiansa, kaveri vastasi. Hän kunnioitti kumppaninsa päätöstä.

Minusta ei ehkä olisi samaan. Jouduin käyttämään kaiken tahdonvoimani, jotta en puuttunut asiaan vastaansanomattomilla argumenteillani. Jos puolisoni päättäisi lopettaa äänestämisen, tuskin pystyisin hillitsemään itseäni.

-
Kuva: Veera Rahtula

Rakastan äänestämistä. On ihanaa päästä vaikuttamaan yhteiskuntaan niin suoraan ja selkeästi. Ehdokkaan valitseminen on minulle helppoa.

Tämä johtuu siitä, että politiikka on minulle läheistä. Tunnen henkilökohtaisesti kunnanvaltuutettuja, kansanedustajia ja ministereitäkin. Olen itsekin istunut jos jonkinmoisissa luottamustehtävissä.

Olen vieraantunut todellisuudesta, jossa politiikka ei kiinnosta ketään. Minun on vaikea samastua ihmisiin, jotka eivät äänestä.

Mutta näissä vaaleissa minun oli yllättäen yhtä vaikea samastua niihin, jotka hokivat somekanavissaan äänestyskehotuksia. Ne kuulostivat ylemmyydentuntoisilta.

”Jos et käynyt äänestämässä ennakkoon, niin tänään on sitten aika raahata se oma perse sinne äänestyskoppiin”, eräs arvostamani somevaikuttaja kirjoitti Twitterissä.

”Ei mitään mutinoita, vaan henkkarit messiin ja äänestämään. Muista äänestää ensisijaisesti puoluetta.”

Samanlaisia äänenpainoja kuului ympäri Facebookia ja Instagramia. Olin itse äänestänyt ennakkoon, kuten aina – en halua ottaa riskiä, etten vaalipäivänä pääsisikään paikalle. ”Kannustaminen” kuitenkin ärsytti niin, että olisin melkein perunut ääneni, jos olisin voinut. Melkein.

"Harva syrjäytynyt jaksaa pitää meteliä tilanteestaan, vielä harvempi lähteä ehdolle poliittiseen tehtävään. Päättäjiksi päätyy etuoikeutettua porukkaa."

Pata kattilaa soimaa. Minäkin olen muistutellut pätevistä ehdokkaista ja ”tsempannut” äänestämistä epäröiviä somessa. Nyt tosin epäilen, että siitä on ollut enemmän haittaa kuin hyötyä.

Useimmiten äänestämättä jättämisessä ei liene kyse laiskuudesta vaan siitä, että parlamentaarinen vaikuttaminen tuntuu kaukaiselta.

Tiedän, miten hartaasti ehdokkaat yrittävät haalia ääniä ja miten kovaa hommaa vaalityö on. Useimmat poliitikot eivät tavoittele omaa etuaan vaan lähtevät politiikkaan vilpittömistä syistä: halusta vaikuttaa tärkeisiin asioihin.

Mutta ehkä äänestämättä jättämiseen on yhtä vilpittömät syyt. Tilastoista nähdään, että hyväosaisilla alueilla, kuten Helsingin kantakaupungissa, äänestysprosentti nousee jopa yli 70 prosenttiin. Monissa lähiöissä jäädään alle 40 prosentin, ja helsinkiläisistä asunnottomista vain 16 prosenttia äänesti. Pienituloisten ja syrjäytyneiden äänet jäävät antamatta.

Tutkimukset kertovat, että köyhyys kuormittaa ihmistä. On vaikea nähdä tulevaisuuteen tai motivoitua hoitamaan yhteiskunnallisia asioita, kun kaikki energia menee selviytymiseen.

Olen kuullut lukuisia kertoja, ettei Suomessa ole oikeaa köyhyyttä. Niin sanoo ihminen, joka ei tiedä. Eikä se ole mikään ihme: me hyväosaiset emme näe köyhyyttä juuri missään. Harva syrjäytynyt jaksaa pitää meteliä tilanteestaan, vielä harvempi lähteä ehdolle poliittiseen tehtävään. Päättäjiksi päätyy etuoikeutettua porukkaa.

Kaveripariskuntani ei kärsi köyhyydestä vaan elelee mukavaa elämää. Silti toinen heistä jätti äänestämättä. Se on hänen demokraattinen oikeutensa.

Se on myös erityisesti meidän politiikkanörttien ongelma. Juuri meidän pitäisi keksiä, millä nukkuvien puolueen jäsenet saisi heräteltyä. Epäilen, että reipashenkinen "Muistathan äänestää!" ei siinä riitä.