Lapsissa on tulevaisuus. Tuon iskulauseen edessä ei tiedä, itkeäkö toivon vai syyllisyyden kipinästä. Lasten odotetaan (taas) pelastavan maailman, jonka me aikuiset pilasimme. Olemme ekokatastrofeinemme ajaneet itsemme nurkkaan.

Miksi aikuiset sukupolvi toisensa jälkeen odottavat pelastajaa pienemmistään? Siinä on hanskojen naulaan iskemisen maku. Raskasta hommaa tämä maailman pyörittäminen, jatkakoon jälkikasvu nuoremmuuttaan. Mutta eikö lapsille kuuluisi huolettomuus ja aikuisille vastuu?