Suo­je­lun voitto

Naalin suojelussa saatiin vihdoin tuloksia, kun Suomen puolen tuntureilta löytyi ensimmäinen pesintä lähes 30 vuoteen. Lähdimme Käsivarteen selvittämään, miksi naalin palauttaminen on niin vaikeaa, ja miksi sen paluulla on väliä.

Lumen seasta pilkottaa kuivuneita ruohotuppoja. Ne ovat ainoa merkki siitä, että Käsivarren erämaassa on kevät.

Metsähallituksen Tuomo Ollila potkii lunta pälvien ympäriltä. Hän etsii läpimitaltaan parikymmensenttisiä sisäänmenoreikiä.

Niitä on ruohokumpareen kyljessä kymmeniä, mutta toistaiseksi kaikki ovat lumen peitossa.

Jos näkisimme lumen, ruohon ja hiekan alle, sieltä löytyisi luultavasti kymmenien metrien mittainen verkosto kapeita käytäviä. Jossain kohtaa olisi leveämpi onkalo, johon mahtuisi kerälle kasa nyrkinkokoisia poikasia.

Voit myös kuunnella jutun tästä:

Tärkeimmät tarinat läheltäsi joka päivä

Kaleva kertoo, mitä Pohjois-Suomessa tapahtuu ja miksi sillä on väliä. Ensimmäiset 2 kk yhteensä 9,90 €

Rajaton lukuoikeus verkkosivuilla ja sovelluksessa Näköislehdet ja arkisto Galleriat, videot ja live-lähetykset Podcastit Päivittäiset uutiset sähköpostiisi Pelit ja koulutukset Tilaajaedut
Ilmoita asiavirheestä