Vedyn vauhti hiipuu
E-Tehdas panee Simossa pillit pussiin, koska vetytalous ei kehity kyllin nopeasti. Yritykset ja rahoittajat pelkäävät, että poliitikot vetävät maton investointien alta.
Ensimmäisen ison vetyhankkeen päälle vedetään ruksit Perämerenkaarella, sillä E-Tehdas lopettaa kehitystyönsä Simossa.
Yhtiö suunnitteli Karsikkoniemeen vedyntuotantoa, uusiutuvien polttoaineiden valmistusta, hukkalämmön hyödyntämistä ja sähkön akkuvarastointia.
Jos suunnitelmat olisivat toteutuneet, Simoon olisi tehty miljardi-investoinnit ja sinne olisi noussut valtakunnallisesti merkittävä teollisuuskeskittymä uusiutuvaa sähköä jalostamaan.
E-Tehtaan liiketoiminnan kehityksestä ja teknisestä suunnittelusta vastaava Antti Pohjoranta kertoo, että Simon Karsikossa ei sinänsä ollut mitään ylitsepääsemätöntä ongelmaa.
– Luulen, että muutaman vuoden sisällä siellä voi hyvinkin olla tällaista toimintaa.