Terveydenhuollon asiakasmaksujen massiiviset korotukset näkyvät jo nyt suomalaisten arjessa. Yhä useampi jättää hakeutumatta hoitoon, koska ei pysty maksamaan hoidosta aiheutuvia kustannuksia.
Kehityssuunta huolestuttaa potilasturvallisuuden, ihmisten hyvinvoinnin, kansanterveyden ja koko terveydenhuoltojärjestelmämme toimivuuden ja tehokkuuden kannalta.
Erityisen huolestunut olen ensihoidon järjestämisvastuun rahoituksesta siirtämisen hyvinvointialueille pois Kelalta ja uutisoinnista, että Pohteella rahoitusmallin uudistus tuo lisää kiristystä.
Ambulanssien väheneminen uhkaa harvaan asutun ja pitkien etäisyyksien hyvinvointialueen ihmisten turvallisuutta.
Lakimuutoksessa puututaan useisiin lakikohtiin, kuten asiakasmaksulakiin ja sairasvakuutuslakiin. Yksi merkittävimmistä uusista maksuista on ensihoidon asiakasmaksu.
Samanaikaisesti rahoitusmallia ensihoidon kuljetusten järjestämiseen ollaan muuttamassa. Valtion rahoitusta vähennetään, ja sairasvakuutusrahoituksen prosenttiosuutta kasvatetaan.
Mitä tämä tarkoittaa käytännössä tavalliselle palkansaajalle ja yrityksille?
Nousevatko jo ennestään korkeat palkasta perittävät maksut, jos rahoitus ei ole läheskään riittävällä tasolla?
Tähän asti ensihoidon kuljetukset on rahoitettu Kelan kautta. Uudistuksen jälkeen niiden rahoituksen on tarkoitus tulla valtiolta.
Tämä herättää vakavan kysymyksen: onko valtion rahoitus todella riittävää kattamaan kaikki siirtyvät kustannukset?
Vai onko edessä uusia leikkauksia jotka kohdistuvat jo valmiiksi kriisiytyneeseen terveydenhuollon talouteen? Tämän huoleni esitin jo aikaisemmin keväällä, ja se on nyt käymässä toteen.
Muutokset lakiin vaikuttavat hyvin oleellisesti ihmisten yhdenvertaisuuteen. Hyvinvointialueilla on päätösvalta asiakasmaksuista, mutta rahoitusta valtion taholta leikataan sen verran, mitä asiakasmaksujen korotusten oletetaan tuottavan.
Hyvinvointialueuudistuksen perimmäinen tarkoitus tuottaa kaikille yhdenvertaisia palveluja, ei ole toteutumassa.
Rahoituksen kohdentumisessa on paljon eroavaisuuksia erilaisista teknisistä ratkaisuista ja tietojärjestelmistä johtuvista syistä eri alueilla Suomessa.
Nämä korotuspäätökset vaikuttavat jokaiseen meistä, vaikkei ministeri Rydman tätä asiaa halua ymmärtää. Päätökset lisääntyvistä maksuista määrittävät, pääseekö ihminen hoitoon silloin, kun hän sitä tarvitsee vai jääkö hoito saamatta liian kalliiden maksujen vuoksi.
Moni jättää jo nyt terveydenhuollon maksut maksamatta, kun niihin ei yksinkertaisesti ole varaa ja tästä syystä rahoitus ei näin lisäänny hyvinvointialueille eikä ratkaise rahoitusvajeongelmaa.
Meidän on pidettävä huolta siitä, että terveydenhuoltojärjestelmä on oikeudenmukainen, saavutettava ja toimiva. Ei vain strategioissa ja hartaissa toiveissa, vaan arkielämän kokemuksissa ja arjen turvallisuudessa.
Meillä ei ole varaa tällaiseen järjestelyyn, jossa ihmisen varallisuus tai asuinpaikka määrittää, saako hän apua vai ei ja näin vaikeuttaa hoitoon pääsyä silloin, kun hätä on suurin.
Inka Hokkanen
aluevaltuutettu (sd.), Kuusamo