Viime vuonna elokuvateattereiden kokonaiskatsojamäärä oli tilastoidun historian kaikkien aikojen alhaisin. 3,4 miljoonasta kokonaiskäyntimäärästä oli kotimaisia elokuvia käyty katsomassa reilu 860 000 kertaa. Ennen pandemiaa vuonna 2019 käyntejä oli lähes 8,5 miljoonaa, joista kotimaisen elokuvan käyntejä 1,4 miljoonaa.
Mitä kotimaiselle elokuvalle siis oikeasti kuuluu?
– Kotimaiselle elokuvalle kuuluu yhtä aikaa hyvää ja huonoa. Suomalainen elokuva kiinnostaa kansainvälisesti juuri nyt ehkä enemmän kuin koskaan ja meillä on valtavaa festivaalimenestystä. Samalla kotimaisen elokuvan katsojaosuus on jäänyt tavallista vähäisemmäksi, kertoo Suomen elokuvasäätiön esitys- ja levitystoiminnan asiantuntija Ilmari Arnkil.
Maakunnissa kotimaisten elokuvien katsojaosuus on pysynyt suhteellisen hyvänä.