
Tanssin maailma imaisi matkaansa pikkutytön, eikä loppua näy. Veera Pyykölle tanssiminen on omana itsenä olemista, kasvamista, kehittymistä, nauttimista ja oman osaamisen jakamista aina uusille ja uusille ihmisille, jotka haltioituvat lajista harrastuksena tai tavoitteellisesti.
Heräte tanssiin tuli omasta lähipiiristä. Seuraavaksi Pyykkö inspiroitui ala-asteen musiikkiluokan opettajasta niin kovin, että haaveili tekevänsä joskus samaa työkseen.
– Olen pienestä asti ajatellut, että haluan olla opettaja. Itseäkin on ihmetyttänyt, miten selkeä ja pitkä suunnitelma on ollut. En muista, että olisi ollut mitään muuta unelmaa, Pyykkö kertoo.

Sitä kohti on menty lujasti. Ensimmäisiä tanssiin liittyviä muistoja on villakoiran rooli lasten tanssiesityksessä. Hymyn kasvoille nostaa yhä myös ihkaensimmäinen Breaking-esitys, porukka puolikaaressa ympärillä ja omat moovit kaikkien edessä.
Alkuun Pyykkö kävi tanssitunnilla kerran viikossa. Kun kisaaminen tuli kuvioihin, ja ympärille alkoi kasautua ryhmä, treenimäärä kasvoi. Alakoulun loppuaikoina ja yläkoulussa viikkoon saattoi mahtua kymmenet treenit. Sessioita oli samalle päivälle monta putkeen.
Koulun jälkeen ehti nähdä silti myös kavereita. Välipäivätkin tanssija kokee tärkeiksi.
– Viiden minuutin aikataulutuksella menen, jotta ehdin kaiken. Se sopii hyvin, kun on paljon tekemistä. Olen aina ollut suorittaja ja tavoitteellinen, Pyykkö toteaa.
Musiikki vie
tunteiden tielle
Katutanssin pariin veti musiikki, sillä kotona kuunneltiin rappia, hiphoppia ja funkia. Sekaan oli helppo fiilistellä.
Musiikin tunnelma siirtyy tanssiin keskittymällä ja samaistumalla. Kun pääsee flowhun, se näkyy ulos.
– Se on näkynyt aina, että on hauskaa, mutta joidenkin tunteiden kuten kaihon ja surullisuuden kirjon näyttäminen on ollut vaikeampaa. Tunnetta on tullut mukaan isompana aina enemmän ja enemmän, Pyykkö huomauttaa.
Tanssija on liikkuessaan omassa kuplassaan. Usein mieli tyhjenee ja musiikki vie. Jameissa ympärillä on ystäviä, joilta virtaa energiaa.
Kisat ovat toinen juttu. Ajatus saattaa hakea tasapainoa kovan ja pehmeän liikkeen kontrastille, tai mieleen voi juolahtaa, että nyt lattiaa enemmän käyttöön.
– Toisinaan täytyy laskeutua hetkeen, ettei lähde lapasesta. Pitää rauhoittua täyttämään tila eikä vain tehdä vauhdilla liikettä liikkeen perään, Pyykkö vertaa.

Parin viikon takaisissa SM-kisoissa taso oli hänen mukaansa todella kova varsinkin freestylessa. Uniikit tyylit veivät lopputuleman aivan omiin sfääreihinsä.
– En olisi itse halunnut olla tuomari siinä tilanteessa. Pienestä oli asiat kiinni, ja olen tosi tyytyväinen, että kävi niin kuin kävi, Pyykkö toteaa.
Hän ammentaa tanssiinsa rutkasti aineksia musiikin maailmasta ja toisin päin. Pyykkö näkee mahdollisuuksia eri toimijoiden yhteistyön tiivistämisessä, ja myös eri taiteenlajit saisivat limittyä toisiinsa nykyistä enemmän. Hänestä olisi mahtavaa yhdistää livemusiikki ja tanssijamit sekä tanssia vaikkapa funkia soittavan livebandin tahtiin.
Pyykkö odottaa innolla myös Oulun taivalta Euroopan kulttuuripääkaupunkina. Hän uskoo sen innostavan entistä enemmän ihmisiä tanssin pariin ja luovan uusia esiintymismahdollisuuksia.
Mieletöntä sykettä
maailmalta
Pyykön tunneilla pyörii porukkaa aivan vasta-alkajista edistyneisiin oppilaisiin saakka. Hän opettaa niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin.
Opettaja elää vahvasti oppilaidensa mukana. Vuoden aikana tehdyn työn tuloksesta nauttii ja herkistyy, ja tunne oman porukan menestyksestä on huikea.
– Hienointa on, kun saan oppilaista irti parhaan, mitä se ikinä kenellekin on. Rennonkin opettajan täytyy osata olla vaativa. Kun tekemisestä löytyy ongelmakohta, täytyy auttaa oppilasta pääsemään siitä eteenpäin. Kun onnistuu, kehutaan, ja jos ei onnistu, tsempataan. Kun on tekemisen meininki, sanon ihan ääneen, että anna mennä, Pyykkö kertoo.
Hän toivoo, että jokainen uskaltaisi tehdä omia juttujaan ja kehittää itseään. Tunnillakaan ei ole Pyykön mukaan tarkoituksena olla täydellinen kopio opettajasta.
Hän käy edelleen myös itse tanssitunneilla sekä omien että muiden lajien parissa. Tänä vuonna Pyykkö on heittäytynyt Latino Shown pyörteisiin, mikä on tuonut omaankin tekemiseen paljon uutta.

Korona-ajan hän on saanut onnekseen tehdä töitä ja pitää etätunteja. Tilanne on kaikkine haasteineen tuonut elämään myös odottamattomia helmiä. Pyykön omista tanssilajeista etenkin waacking on Suomessa melko pieni, ja ulkomaailma on poikkeusaikana tullut kirjaimellisesti syliin.
– Sieltä on voinut ottaa itselleen mielettömiä määriä etätunteja. Niitä on ympäri maailmaa USA:sta, Kanadasta, Ranskasta, Intiasta, Koreasta... Joskus on mennyt myöhään yöhönkin, kun tunti on ollut jonkin muun maan aikavyöhykkeellä. Olen mennyt kaikki mahdolliset, mihin on aika riittänyt, Pyykkö intoilee.
Liike hidastuu silti lopulta menevältäkin tyypiltä. Kun päivän rytmi taukoaa, Pyykkö rauhoittuu kotonaan illalla hetkiseksi. Ennen nukkumaan menoa musiikkikin hiljenee.
Aamulla edessä on sukellus vaatekaappiin. Sieltä asennetta päälle, säveliä korviin, ja elämä on yhtä tanssia taas.
Veera Pyykkö
Tanssija, tanssin opettaja, musiikkikasvatuksen opiskelija.
Koti Oulussa. "Born & raised."
Tanssitaival alkoi jo kolmevuotiaana. Nyt ikää 21 vuotta.
Ensimmäinen intohimo oli Breaking. Siitä kiinnostus laajeni eri katutanssilajeihin. Omia lajeja ovat enimmäkseen Hiphop ja Waacking.
Kävi musiikkiluokat Myllyojalla ja Pohjankartanossa sekä Madetojan musiikkilukion. Haki yliopistoon, ei tärpännyt. Vietti välivuoden ja tanssi. Haki uudelleen ja opiskelee nyt toista vuotta Oulun yliopistossa musiikkikasvatusta unelmanaan valmistua musiikin opettajaksi kaikkein mieluiten alakoululaisten pariin.
Opettaa Tanssikeskus Citydancessa ja Oulu-Opistossa.
Soittanut pitkään lyömäsoittimia ja keikkaillut laulusolistina useiden eri bändien kanssa.
Putsasi palkintopöydän Streetin SM&IKM-kisoissa elokuun lopussa. Henkilökohtaista kultaa tuli hip-hop soolo aikuiset 1-sarjassa, hip-hop 1 vs 1 soolot-sarjassa sekä lisäksi hip-hop duo aikuiset 1 -sarjassa yhdessä Heidi Hartzellin kanssa. Oululaisten menestys kisoissa oli muutenkin murskaava. Ouluun tuli 5 kultaa, 3 hopeaa ja 4 pronssia.