Juhlat paranevat, kun väki vähenee, todetaan vanhassa sanonnassa. Tunnetun ilmiön mukaan joukon yhtenäisyyttä edistää valikoivuus; joukko on tiiviimpi, kun kaikkia ei oteta mukaan. Sisäpiiriin päässyt ja sen ulkopuolelle joutumista pelkäävä sitoutuu ryhmään. Tähän perustuvat monet syrjinnän muodot yhteisöissä, kuten esimerkiksi työpaikoilla, harrastuspiireissä, naapurustossa ja oppilaitoksissa. Tapahtuuko näin kirkossakin?
Seurakuntavaaleissa otamme kantaa siihen, kuuluuko kirkko pienelle, itsensä ydinjoukoksi määrittelevälle ryhmälle, vain onko kirkkomme kansankirkko, joka välittää lempeää armoa ja lähimmäisenrakkautta kaikille.
Koska seurakuntavaalien äänestysprosentti on pysynyt alhaisena (vuonna 2018 14,4 %), päätöksenteko kirkossa jää pienen joukon käsiin. Kirkon luottamushenkilöt eivät ole kirkon jäsenet pienoiskoossa; luottamushenkilöt ovat konservatiivisempia eli uudistuksia vieroksuvampia, koska kirkon jäsenten suuret joukot eivät pidä äänestämistä merkityksellisenä. Myös huomattava osa kirkon työntekijöistä olisi valmiimpia uudistuksiin kuin vanhoilliset luottamushenkilöt.
Nyt ratkaistaan kirkon linja tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksissä. Antavatko seurakunnat taloudellista tukea järjestöille, jotka eivät hyväksy naispappeutta? Vihkiikö kirkko samaa sukupuolta olevia pareja? Miten suuren osan verokertymästä seurakunnat käyttävät hädänalaisten ihmisten auttamiseen? Ei jätetä kirkkoa pienen joukon käsiin, vaan huolehditaan, että jokainen on tervetullut kirkkoon.
Tuula Okkonen
kirkolliskokousedustaja
seurakuntavaaliehdokas, Karjasillan seurakunta, Elävä Seurakunta – Lähellä Ihmistä
Oulu