”Pahuuden voittoon tarvitaan vain se, että hyvät ihmiset eivät tee mitään”, sanoi irlantilais-brittiläinen valtiomies Edmund Burke. Winston Churchill pani vielä paremmaksi: ”Paha mies on kuin myrkyllinen käärme, mutta pelkurit, jotka eivät häntä vastusta, ovat vielä pahempia."
Paha on palannut keskuuteemme pitkän hyvän kauden jälkeen. Tällainen vaikuttaa olevan monen käsitys ajastamme. Se ei pidä paikkaansa, paha on ollut ja on koko ajan keskuudessamme. Se on vain taitava kätkeytyjä.
On ymmärrettävää, että me puhumme nyt paljon Putinista ja Trumpista, pahoista miehistä. Mutta ei Putin yksin saanut aikaan tuhoisaa sotaa. Vuosisatojen aikana kehittynyt kiihkonationalistinen ja imperialistinen venäläinen kulttuuri antoi hänelle oivan lähtöalustan tuhoretkelleen ja Neuvostoliiton romahduksen aiheuttaman häpeän korjaamiseen. Se tarjosi mahdollisuuden nostaa itsensä suurten venäläisten valtiomiesten, Pietari Suuren ja Josef Stalinin rinnalle.
Ei Trump yksin ole syöksemässä Yhdysvaltoja sen orjuudenjälkeisen ajan syvimpään häpeän tilaan. Hänen ponnahduslautanaan on talousvetoinen amerikkalainen arvomaailma ja fundamentalistiset, äärioikeistolaiset uskonnolliset järjestöt. Teknologian nopea kehittyminen on tuonut toisille rikkauksia, mutta pudottanut samalla suuren joukon ihmisiä menestyksen matkasta. Näköalattomuus johtaa turhautumiseen ja epätoivoisiin tekoihin populististen profeettojen johtamina.
Tuskin koskaan pahantekijä ilmoittaa tekevänsä pahaa. Hän julistaa omaa totuuttaan ja tavoittelee aina jotakin hyvää, kansallisen kunnian palauttamista, taloudellista hyvinvointia, riippumattomuutta, vapautta ja pelastusta. Paha on hänelle hyväksytty työväline julkilausutun hyvän tavoittelemisessa. Paha piileksii keskuudessamme, se on kätkeytynyt rakenteisiin ja odottaa vain oikeaa tilaisuutta iskeäkseen. Me tavalliset ihmiset emme sitä usein huomaa ja jos huomaammekin, olemme niitä pelkureita, jotka emme nouse vastustamaan pahaa.
On keskuudessamme toki rohkeitakin. Trumpin ensimmäisen kauden varapresidentti Mike Pence johti kongressin istuntoa, jossa Joe Bidenin valinta uudeksi presidentiksi vahvistettiin vastoin Trumpin tahtoa. Aleksei Navalnyi palasi Venäjälle, vaikka ymmärsi riskin. Rohkea oli Martti Lutherkin aikanaan. Pahan vastustajille ei aina käy hyvin, mutta jos kukaan ei nouse vastustamaan pahaa, ei hyvä koskaan voita.
Ehkä eniten pahaa tehdään juuri hyvyyden ja totuuden nimissä. Eurooppa elää kriisissä, jonka se itse on aiheuttanut ”hyvillä” päätöksillään. Saksa ajoi, kai hyvä mielessään, alas saasteetonta energiaa tuottaneet ydinvoimalat ja on nyt Putinin kaasun varassa. Pasifismi on teoriassa hyvä asia, mutta raadollisessa maailmassamme se saattaa johtaa ongelmiin.
Nyt, kun Eurooppa tarvitsisi omaa vahvaa puolustuskykyä, Saksan armeija tuskin pärjäisi kenraali Kaluunan johtamalle Jermulan varuskunnalle. Lähempääkin löytyy esimerkkejä. Eläinaktivistit ovat eläinsuojelun nimissä vapauttaneet minkkejä luontoon, missä niiden jälkeläiset tekevät monin paikoin selvää jälkeä luonnonvaraisista linnuista.
Iso paha saa alkunsa pienestä pahasta. Siitä, että asetamme toisiamme eriarvoiseen asemaan esimerkiksi kansallisuuden, rodun, kielen, uskonnollisten, poliittisten tai seksuaalisten eroavaisuuksien vuoksi.
Hyvin usein suurinta pahaa harjoittavat ihmiset, jotka on ylennetty tai ovat itsensä ylentäneet jumalan asemaan tai ainakin hänen sanansaattajakseen. Tällainen ihminen uskoo lopulta itsekin oman asiansa oikeutukseen. Hänen yhteisössään kritiikki on kielletty. Erimieliset eristetään yhteisöstä. Amerikassa virkamiehet erotetaan, Venäjällä toisinajattelijat putoilevat ikkunoista. Saarnaaja jatkaa julistustaan ja alistetut kuuntelevat. Vanhaa tyhmyydestä kertovaa sanontaa voisi soveltaa; Mikä metakka pyhätöistämme kajaa, siellä pahuus hyvyyden rattailla ajaa.
Kuinka paljon meidänkin yhteiskunnastamme löytyy eri elämänalueilta sellaisia pyhättöjä, joissa varman totuuden löytäneet julistavat oppiaan ja pyrkivät levittämään sitä myös muiden omaksuttavaksi. Nobelilla palkittu ranskalainen kirjailija André Gide totesi: ”Pidän niistä, jotka etsivät totuutta, mutta kavahdan niitä, jotka ovat sen löytäneet."
Varmaan kannattaa etsiä, vaikka ei löytäisikään. Kriisit, isot ja aivan pienetkin, tulevat usein yllättäen, emmekä niitä mielellämme kohtaisi. Ne ovat kuitenkin myös paikkoja, jolloin on hyvä, joskus pakkokin, pysähtyä analysoimaan tapahtuneita. Pahan voi hyvin helposti, hyvin nopeasti ulkoistaa jonnekin kauas meistä. Silloin jää helposti huomaamatta, olisimmeko voineet itse vaikuttaa tapahtumien kulkuun ja estää pahan toteutumista. Jos olisimme, miksi emme toimineet toisin? Ajattelemisiin!
Tapani Hautamäki
filosofian tohtori, Kempele