Bittium Oyj lahjoittaa Oulun yliopiston meneillään olevaan varainhankintakampanjaan 50 000 euroa.
Bittium ja Oulun yliopisto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä yhtiön toiminnan alkuvaiheista saakka. Nykyinen yhteistyö liittyy 5G- ja 6G-radioteknologiaan sekä tulevaisuuden langattomien palveluiden kehittämiseen.
Bittiumin toiminta ja tuotekehitys muun muassa tietoturvallisuuden ja terveydenhuollon teknologian aloilla ovat mukana myös Oulun yliopiston tutkimuksessa.
– Oulun yliopisto on Bittiumille tärkeä yhteistyökumppani tarvitsemamme osaamisen turvaamisen ja pohjoisen alueen elinvoimaisuuden näkökulmasta. Vahva tutkimuksen ekosysteemi on tärkeä osa pitkän aikavälin teknologisen osaamisemme kehittämisessä, yhtiön toimitusjohtaja Hannu Huttunen sanoo tiedotteessa.
Oulun yliopiston rehtorin Jouko Niinimäen mukaan Bittium Oyj on erinomainen esimerkki menestyvästä kansainvälisestä yrityksestä, jonka syntyhistorialla on juuret oululaisessa osaamisessa ja jolla on vahva kytkentä Oulun yliopiston toimintaan.